• Etusivu
  • Oluen valmistus
  • Siiderin valmistus
  • Olut ja ruoka
  • Kirjoittajasta
  • Kirjat
  • Koulutus

Maltainen

~ Oluen puhemies

Maltainen

Author Archives: maltainen

Sahdinvalmistuksen SM-kisat 2014

14 torstai Elo 2014

Posted by maltainen in Perinnejuoma, Sahti, Tapahtumat

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Sahdin SM, sahti, Suomen mestaruus

Lauantaina 9.8.2014 kilpailtiin Espoon Lepolammella sahdinvalmistuksen Suomen mestaruudesta. 49 sahdintekijää oli tuonut paikalle sahtinsa arvioitavaksi ja osallistuin itsekin Jyväskylän edustajana kilpailuun. Suomen mestaruuden voitti Jarkko Mäki Karvialta. Kilpailun järjesti Suomen sahtiseura yhteistyössä pääkaupunkiseudun sahtiseuran Sahtipäät ry:n kanssa.

SM-kisan finalistit vasemmalta oikealle: Marja Kuusikko, Jouko Lavonius, Uuri Kärkkäinen, Kari Harju,  Jarkko Mäki ja Mika Välimäki

SM-kisan finalistit vasemmalta oikealle: Marja Kuusikko (Vaasa), Jouko Lavonius (Kuhmoinen), Uuri Kärkkäinen (Hyvinkää), Kari Harju (Pori), Jarkko Mäki (Karvia) ja Mika Välimäki (Parkano)

Yleisötapahtumana kilpailu on hyvin lupsakka, ja paikan päällä yleisökin saa hyvän kuvan millaista sahtia Suomessa tehdään. Kilpailu on tarkoitettu sahtia perinteisin menetelmin kotonaan valmistaville ja näiden kotisahtien makujen kirjo on huomattavasti laajempi kuin kaupallisissa sahdeissa. Kilpailussa oli esimerkiksi rukiista läntistä sahtia, hedelmäistä itähämäläistä sahtia ja tummaa makeaa kantahämäläistä sahtia. Käymisaromienkin määrä vaihtelee vähäisestä voimakkaan banaaniseen ja mausteiseen.

Osallistujat edustavat sahtipitäjiä, jotka eivät välttämättä noudata nykyisiä kuntajakoja. Pääosa näistä pitäjistä on perinteisiä sahtialueita, mutta viime vuosina myös uusien pitäjien määrä on kasvanut ja nyt kilpailijoita oli ennätyksellisesti 49 pitäjästä. Yleensä tosin sahdintekotaito siirtyy uusille alueille perinteisten sahtipitäjien, kuten Lammi, Hämeenkyrö ja Isojoki, kautta. Alueilla joilla sahdintekijöitä on enemmän, pitäjän edustaja valitaan paikaillissa kilpailuissa. Perinteisimmillä sahtialueilla jo näissä paikkaliskarsinnoissa käydään tiukkaa kisaa.

Sahdin Suomen mestaruuskilpailuja on käyty vuodesta 1992 lähtien jo perinteeksi muodostuneella jokseenkin erikoisella tavalla. Erikoisimman säännön mukaan jokainen kilpailija tuo mukanaan tuomarin. Ajatuksena on varmaankin ollut pitää tuomaristossa kaikka sahtiseudut edustettuna. Säännöllä on  kääntöpuolensa, sillä tuomari voi olla arvioimassa oman pitäjänsä sahtia. Sahdit arvioidaan sokkona ja käytännössä tutun sahdin erottaminen joukosta on erittäin vaikeaa. Tämän tiedostaen suomen sahtiseuran puheenjohtaja Pekka Kääriäinen avaa kisan perinteisesti julistamalla ”kotiinpäin saa vetää niin paljon kuin pystyy”. Vaikka mahdollisuudet arvata oikein ovat pienet, jotkut tuomarit yrittävät sinnikkäästi jäljittää kotikylän sahtia kisan edetessä alkuerien kautta semifiinaalin ja sieltä finaaliin.

Tämä tuomarointitapa tuo kisaan oman vivahteensa. Jos nimittäin joku tekee sahdistansa selvästi joukosta erottuvan esimerkiksi värin suhteen, mikään ei estä toisten pitäjien tuomareita laittamasta tuota sahtia viimeiseksi, koska se ei selvästikään ole oman pitäjän sahtia. Kilpailijat tiedostavat tämän seikan ja harva haluaa erottua räikeästi joukosta. Tämän vuoksi kuuden parhaan sahdin finaalissa sahdit ovat monena vuonna olleet hämmästyttävän samanlaisia.

Nyt kisasahdeissa oli kuitenkin mielestäni virkistävää persoonallistuutta enemmän kuin monena aiempana vuonna. Sahteja oli tehty oman maun ja perinteen mukaan. Muutama vuosi sitten tummahko ja makeahko Hämeenkyrön, Lammin ja Padasjoen tyyli oli voitokas, mutta parina viime vuonna hieman kuivemman maltainen ja rukiinen läntinen tyylisuunta on ollut kärkisijoilla. Osittain tämä on Isojoen sahtiopiston vaikutusta, joka on kouluttanut suuren joukon taitavia sahdintekijöitä. Vuoden 2014 kulta- ja hopeamitalistit edustivat Isojoen koulukuntaa. Osassa sahdeista oli myös käytetty Isojoen sahtiopistolla mallastettua ruista.

Kilpailun kuusi parasta olivat:

1. Jarkko Mäki, Karvia
2. Kari Harju, Pori
3. Mika Välimäki, Parkano
4. Uuri Kärkäinen, Hyvinkää
5. Jouko Lavonius, Kuhmoinen
6. Marja Kuusikko, Vaasa

Kulta ja hopea menivät siis Satakuntaan ja Parkanokin on Pirkanmaalla aivan Satakunnan tuntumassa. Itähämäläistä perinnettä edusti Jouko Lavonius Kuhmoisista. Hyvinkään kilpailija Uuri Kärkkäinen on poikkeuksellisesti opetellut sahdinteon internetistä. Vaasan Marja Kuusikon sahtioppi on peräisin hänen isältään, vuoden 2007 SM-voittajalta Kauko Kuusikolta Jämijärvelta Satakunnasta.

Kilpailun sääntöjen muukaan finaalin ulkopuolelle jääneet kilpailijat jakavat 7. sijan. Tuossa joukossa olin itsekin. Sahtini oli omaan makuuni juuri sellaista kuin sahdin pitääkin, enkä näe siinä juurikaan korjattavaa. Kilpailu on kuitenkin sen verran kovatasoinen, että hyvätkään sahdit eivät välttämättä pääse finaaliin. Tuomarini mukaan sahtini oli vielä semifinaaleissa mukana.

Kisajärjestelyt olivat sujuvia ja yleisöä oli paikalla hyvin. Ohjelmaakin kisatapahtumassa oli, mitä en tosin ehtinyt seuraamaan. Olinhan tullut kisapaikalle tapaamaan ihmisiä ja keräämään aineistoa sahtikirjaa varten. Itseasiassa vietin 90 % ajasta parkkialueella haastatellen sahdintekijöitä, kuulumisia vaihdellen ja maistellen sahteja. Kisaperinteitä kunnioitaen olin varannut muille kilpailijoille, tuomareille ja yleisölle maistiaisiksi tekemääni sahtia ja kotiolutta. Väkeä oli paljon liikkeellä ja maistiaisia riitti yli viidellekymmenelle, mutta tarjoiltavat loppuivat Jyväskylän osalta silti kesken neljän paikkeilla iltapäivällä. Täytyy varustautua 2015 kilpailuun Pertunmaalla paremmin.

Sahtikirja

03 sunnuntai Elo 2014

Posted by maltainen in Historia, Kirja, Perinnejuoma, Sahti

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Gotlandsdricka, Kansanperinne, Koduõlu, Moreeni, Oluen historia, Perinnejuoma, Sahdin valmistus, sahti, Sahtikirja, Sahtipanimo, Suomalainen olut

Viime vuoden lopulla ehdotin ystävälleni Johannes Silvennoiselle yhteisen sahtia käsittelevän artikkelin kirjoittamista. Asiaa jonkin aikaa pohdittuaan Johannes puolestaan tuumasi, että mitä jos kirjoittaisimmekin pelkän artikkelin sijaan kokonaisen kirjan sahdista. Suostuin ehdotukseen. Pyysimme mukaan myös Hannu Nikulaisen, jonka kanssa kokoonnumme säännöllisesti maistelemaan ja arvioimaan olutuutuuksia.

Sahtikirja jalostui ideasta todelliseksi projektiksi, kun heinäkuussa allekirjoitimme kustannussopimuksen Kustannusyhtiö Moreenin kanssa. Kirjan on tarkoitus tulla myyntiin vuoden 2015 loppupuolella.

2014-07-22_sahtimuseo_web

Minulta on jo tässä vaiheessa tiedusteltu monia kirjaan liittyviä asioita. Sen vuoksi päätin koota blogiini vastaukset useimmin esitettyihin kysymyksiin. Aiheeseen liittyy oleellisesti myös kesäkuun 2014 blogimerkintäni pohjoisamerikkalaisen Brew Your Own -lehden julkaisemasta sahtia käsittelevästä artikkelistani.

Keitä ovat tekijät? 

Johannes on vapaa toimittaja ja kriitikko, jolla on sana hallussa. Johanneksen teksti on huomattavasti tyylikkäämpää kuin kuiva asiatekstini, ja miehellä on myös terävää näkemystä oluesta, journalismista ja kulttuurista. Hannu Nikulaisen yhdessä Santtu Korpisen kanssa kirjoittama Suomalaiset pienpanimot -kirja julkaistiin kesäkuussa 2014. Tämän lisäksi Hannu tunnetaan yleisesti olutravintoloiden miehenä, joka on kirjannut vihkoihinsa makuarviot yli 17 000 oluesta. Haittaa ei myöskään ole hänen yleisen historian maisterintutkinnostaan. Omalla kontollani ovat erityisesti sahdin valmistukseen liittyvät asiat. Olen pannut sahtia yli kymmenen vuotta, haastellut paljon sahtimestareiden kanssa ja maistanut satoja sahteja. Matemaatikkona minussa myös tutkijan vikaa.

Miksi juuri tämä kirja?

Sahti on kansallinen aarre ja harvinaisen hyvin säilynyt jäänne ajalta ennen kirjoitettua tietoa. Kun muualla Länsi-Euroopassa kotitekoinen mallasjuoma vaihdettiin tisleisiin ja ammattilaisten tekemään olueen, Hämeessä ja sen liepeillä jatkettiin itsepintaisesti tämän vanhan maatalojen perinnejuoman tekemistä ja taidon sukupolvelta toiselle siirtämistä. Sahtia valmistetaan vieläkin suurelta osin menetelmin, jotka soveltuvat muinaisen maatalon varusteistoon. Toki nykyään sahdinvalmistuksessakin käytetään usein käytänöllisistä syistä ruostumatonta terästä, kaupallisia maltaita ja tehdasvalmisteista leivinhiivaa, mutta ei ole vaikea kuvitella vastaavaa ohran hyötykäyttöä esihistoriallisen ajan maatalossa.

Toisaalta sahti on myös värikästä ja elävää nykykulttuuria. Lähiruoan ja pienpanimoiden suosion myötä sahti on nyt hyvässä nosteessa. Esimerkiksi vuonna 2013 sahdinvalmistuksen SM-kisoihin osallistui sahdintekijöitä ennätyksellisesti 43 pitäjästä.

Kirjallamme on myös tärkeä kansanperinnettä ja nykykulttuuria tallentava tehtävä.

Sahdista on edellisen kerran kirjoitettu kirja lähes neljännesvuosisata sitten (Ulla Asplundin Sahtikirja, 1990), ja monen oluenystävän käsitys sahdista perustuu suurelta osin vuonna 1994 ilmestyneeseen Michael Jacksonin Olutkirjaan, jossa sahtia käsitellään kahden sivun verran. On siis korkea aika kirjoittaa uusi sahtikirja.

Miksi kirjaa hehkutetaan jo nyt?

Kuten Hartolan Sahtikrouvin isäntä Matti Punakallio totesi Suomalaiset pienpanimot -kirjassa, sahdin kohdalla on kyse muna-kanailmiöstä: sahdilla on muita oluita vähemmän kysyntää, mutta se johtuu osittain sen huonosta saatavuudesta. Nyt me olemme omalta osaltamme tuomassa tähän hommaan munaa. Kun tietoisuus sahdista paranee, se parantanee myös sen saatavuutta ja hommaan saadaan positiivinen kierre.

Toisaalta tietoisuus tästä kirjahankkeesta auttaa meitä keräämään tietoa kirjaa varten.

Mutta eikös sahti ole pahaa?

Huono sahti on pahaa, ja hyvin tehty ja asiallisesti säilytetty sahti on todella hyvää. Eri valmistajien sahdeissa on suuria eroja, ja tuoretuotteena se myös pilaantuu helposti. Sahti vaatii jatkuvan kylmäsäilytyksen eikä yleensä sittenkään säily useita viikkoja. Suosittelen maistamaan sahtia uudemman kerran.

Millaista kirjaa olette tekemässä?

Jämäkkää tietokirjaa, jossa käsitellään sahdin menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Kirja kertoo sahdista kaiken olennaisen ja opettaa tekemään sahtia. Paino on hieman enemmän elävällä sahtikulttuurilla kuin historialla. Kirjassa sahti on myös tarkoitus liittää laajempaan eurooppalaiseen yhteyteen tarkastelemalla Viron koduõlua ja Ruotsin gotlandsdrickaa. Kirja vaatii runsaasti aineiston keräämistä: haastatteluja, sahtien maistamista ja valokuvaamista. Kierrämme suuren osan perinteisistä sahtipitäjistä, sahtia valmistavista kaupallisista panimoista ja sahtitapahtumista.

Saavatko sahtiseurat kirjaa myyntiin?

Tästä ei olla vielä sovittu, mutta en näe sille mitään estettä.

Raparperichutney

27 sunnuntai Hei 2014

Posted by maltainen in Resepti, Ruoka

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Chutney, Juusto, Lisuke, Raparperi, Raparperichutney, Resepti, Säilöntä

Juomien lisäksi kehittelen keittiössäni ruokia, joita kyläilemässä olevat ystäväni joutuvat tai pääsevät testaamaan. Aloitan nyt näiden ruokien dokumentoinnin ajankohtaisella raparperichutneyn reseptillä. Chutney on erinomainen konsti säilöä hedelmiä tai kasviksia. Raparperin sijasta tässä reseptissä voi käyttää muitakin kauden raaka-aineita, esimerkiksi omena toimii hyvin ja punajuurta haluaisin kokeilla.Tässä chutneyssä on syvä pikantti maku ja se sopii esimerkiksi grilliruokien lisukkeeksi ja juustolautasen tai kylmän lihalautasen oheen. Viineille chutneyn etikkaisuus ja mausteisuus ovat varmaankin liikaa, mutta siemaisepas chutneyn kanssa tuhdimpaa olutta kuten weizenbockia, sahtia tai barley wineä, niin avot!

chutney_kattila_web

Resepteistä parhaimmat, kuten tämä chutney, päätyvät Maltainen-blogin Ruoka -sivulle, johon on linkki etusivun yläpalkissa. Nämä reseptien klassikot ovat yleensä kokemuksen kautta hioutuneita, mutta muokkaan niitä aina kun ilmenee jotakin parannettavaa joko itse reseptissä tai valmistusohjeessa. Ruoka -sivulta löytyvät siis aina uusimmat versiot näistä klassikkostatuksen saaneista resepteistä.

chutney_aineet_web

Raparperichutney

0,5 kg raparperiä
2 dl mustariisietikkaa (aasialaisista kaupoista)
3 dl sokeria
3 cm pala inkivääriä
1 punainen kuivachili
½ rkl merisuolaa

Kuori ja pilko inkivääri. Hienonna inkivääri ja kuivachili morttelissa. Leikkaa raparperi 1 cm paloiksi. Sekoita ainekset kattilaan ja kiehauta. Hauduta miedolla lämmöllä ilman kantta välillä sekoittaen kunnes raparperi on pehmeää ja seos on rakenteeltaan hillomaisen sakeaa. Säilö desifioituihin lasipurkkeihin ja säilytä viileässä.

Pidän tästä reseptistä, koska se mielestäni tiivistää chutneyn olemuksen yksinkertaisimpaan mahdollisimpaan muotoonsa. Poikkeuksena muista näkemistäni chutney-resepteistä, käytän mustariisietikkaa, joka antaa syvän umamin maun. Parin kuukauden säilytyksen jälkeen etikka, chili ja inkivääri ovat pehmentyneet ja maku on hienostuneempi.

chutney_purkki_web

Cavan ytimessä

18 perjantai Hei 2014

Posted by maltainen in Espanja, Matka, Viini

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Barcelona, Cava, Espanja, Gramona, Katalonia, Kuohuviini, Penedès, Recaredo, Sant Sadurní d'Anoia, Viiniklubi, Viinimatka

Kesäkuisella Jyväskylän Viiniklubin matkalla vietimme suuren osan ajasta Kataloniassa Sant Sadurní d’Anoian kylässä, jossa on 14000 asukasta ja 85 cavaa tuottavaa viinitilaa. Paikkaa voidaan sanoa hyvinkin Espanjan kuohuviinituotannon keskukseksi. Alla on tarinaa tästä kylästä ja Cavasta, erityisesti omiksi suosikeiksi muodostuneista Gramonan ja Recaredon viinitiloista. Sant Sadurní on kolmen vartin junamatkan päässä Barcelonasta ja suhteellisen vaivaton kohde viinistä kiinnostuneelle matkailijalle, joten sisällytin kertomukseeni myös matkavinkkejä. Barcelonan olutskenestä ja siideribaareista kirjoitinkin jo aiemmin kesäkuussa.

gramona_tarha_web

Cava on perinteisellä samppanjamenetelmällä valmistettua kuohuviiniä. Sitä on hyvin monenlaista halvasta ja helposta kalliimpaan ja kehittyneeseen. Myöskin cavatilojen koko vaihtelee pienimuotoisista jättiläisiin. Sant Sadurníssa sijaitsevat Freixenet ja Codorniu ovat useiden kymmenien miljoonien pullojen vuosituotannolla maailman suurimpia kuohuviinin tuottajia. Monien mielestä cavaa on turha verrata samppanjaan, mutta hinnan suhteen vertailulta on vaikea välttyä, sillä cava on yleensä sampanjaa selvästi edullisempaa ja laatuakin cavasta löytyy. Oma valintani kuohuviineista on useimmiten hieman kalliimpi cava, joka on silti edullisempi kuin halvin samppanja. Oli cava sitten halpaa tai kallista, siihen liittyy mutkattomuus ja monikäyttöisyys. Kataloniassa kuohuviinipullon avaamiseksi tarvita erityistä syytä ja cavalasillisen voin nauttia koska vaan. Ruokajuomana cava on hyvin monikäyttöinen ja monesti se toimii läpi aterian kaikille ruokalajeille.

Cavatiloista mieleenpainuvin oli Gramona, joka on erikoistunut pidempään kypsytettyihin vuosikertacavoihin. Gramona tuottaa vuosittain puoli miljoonaa pulloa cavaa ja puoli miljoonaa pulloa muuta viiniä. Tilan isäntä Jaume Gramona vietti päivän kanssamme näyttäen viiniklubilaisille viininvalmistuksen puitteet yksityiskohtaisesti. Mukana oli myös Jaumen hyvä ystävä Figaron Winebistron Niko, jonka vieraana olen tavannut Jaumen aiemmin Jyväskylässä.

gramona_lampaat_web

Aloitimme kierroksen Gramonan viinitarhoilta, jotka sijaisevat muutaman kilometrin päässä Sant Sadurnín keskustasta. Gramonan tarhat ovat biodynaamisesti viljeltyjä tai siirtymässä biodynaamisuuteen. Moni muukin laatuviiniä tuottava tila tällä alueella tuntuu olevan biodynaamisesti viljelty. Ehkäpä asiaan vaikuttaa viinintekijöiden tapa ajatella vuosikymmenten aikajänteellä, halu jättää jälkipolville kestävän kehityksen mukainen viinitila sekä ilmastonmuutos, joka vaikuttaa Espanjan viinialueisiin hyvin konkereettisesti. Eläimet ovat keskeinen Jaumen viljelyfilosofiaa. Lampaat syövät rikkaruohoja viiniköynösten ympäriltä ja eläinten lantaa käytetään lannoitteena. Lampaat opetetaan jättämään viiniköynökset rauhaan tarjoamalla niille pahanmakuisia viiniköynöksen lehtiä. Kerrasta ne oppivat jättämään viiniköynösten lehdet pois ruokavaliostaan. Tarhojen keskellä hieman lännenelokuvamaisessa paahteisessa ympäristössä nautimme aamupalaksi Gramonan rose-cavaa ja tapaksia, kerrassaan herkullista. Tarhojen jälkeen kiersimme Gramonan nykyaikaiset vastavalmistuneet tuotantotilat. Silmien ohitse liukui vauhdikkaasti Gramona Imperial -pulloja, suosikkiani talon valikoimasta.

Seuraavaksi siirryimme Sant Sadurnín keskustaan Gramonan kellareihin ja viinimaisteluun. Tuhansittain viinipulloja sisältävät kellarit ovat yleensä vaikuttava näky, eikä tämä ollut poikkeus. Kellarissa Jaume näytti miten kuohuviinipullosta vaihdetaan korkki ja poistetaan sakat perinteisimmällä menetelmällä ilman viinipullon kaulan jäädyttämistä. Viinipulloa pidetään alaspäin kallellaan samalla kun korkkia vedetään pihdeillä pois. Korkin irrotessa paine ampuu pullon kaulaan kertyneen sakan pois ja pullo nostetaan nopealla kädenliikkeellä pystyasentoon, jolloin varsinaista viiniä ja kuohua menetetään hyvin vähän. Uusi korkki laitetaan tilalle välittömästi. Gramonan arvokkaammat ja vanhemmaksi ikäännytettävät cavat valmistetaan vieläkin tällä menetelmällä.

gramona_maistelu_web

Viininmaistelussa sattui erikoinen meidän viiniklubilaisten kannalta ikimuistoinen, mutta isännän kannalta harmillisempi sattuma. Maistellessamme Gramonan Celler Batlle -cavaa Figaron Niko mainitsi Celler Batllen vuosikerran 1999 saaneen maailman johtavalta viinikriitikolta Robert Parkerilta 97 pistettä. Pistejärjestelmään sen kummemin puuttumatta, mainitsen vain että nuo 97 pistettä tekevät viinistä erittäin tavoiteltua ja kallista. Samalla hetkellä huomasimme, että vain toinen pöydässä olleista pulloista oli maistettavaksemme tarkoitettua vuosikertaa 2004 ja toinen vuosikertaa 1999. Jaume poistui tyrmistyneenä takahuoneeseen selvittämään sekaannusta ja me vilkuilimme toisiimme, mitähän nyt tapahtuu. Luonnollisesti selvitimme ensimmäisenä missä laseissa oli mitäkin vuoksikertaa, minulla oli vuosikertaa 1999. Muutaman minuutin päästä Jaume palasi huoneeseen hymyillen sanoen, että te ollette näköjään VIP-henkilöitä. Tällaisia viinejä ei varmastikaan avata kuin hyvin arvovaltaisten vieraiden läsnäollessa ja jos tätä vuosikertaa on ylipäätään on jossakin myynnissä, hinnan suhteen puhutaan satasista. Taisi olla arvokkainta nestettä mitä monikaan maistelussa olleista viiniklubilaisista tulee elämänsä aikana kurkustaan kulauttamaan.

Vaihtelimme laseja ristiin ja jokainen pääsi maistamaan molempia vuosikertoja. Vuosikerta 1999 maistui tietenkin taivaalliselta, mutta en pitäisi sitä valtavan paljon hienompana juomana kuin tavallisten kuolevaistenkin ulottuvissa olevaa Gramona Ill Lustrosta. Maku oli tyylikkäästi kehittynyt ja ikääntynyt ja ero vuosikertojen 1999 ja 2004 välillä oli selvä. Tämän kuohunnan jälkeen maistoimme Gramonan valikoimasta neljä kuohumatonta viiniä, kaikki keskenään hyvin erilaisia ja omassa sarjassaan korkealaatuisia: valkoviinit Xarel-lo ja Gessami, roseeviini Primeur Rosado ja jälkiruokaviini Vi de Glas Gewürztraminer. Tällä reissulla minusta tuli paikallisen sitruksisen xarel-lo rypälelajikkeen fani ja yli puolet mukaan ostamistani viineistä on tehty tästä rypäleestä. Gramonan Xarel-lo on hyvä esimerkki tästä lajikkeesta tehtyjen viinien monikäyttöisyydestä ruokapöydässä. Gessami oli veikeän kukkea ja Primeur Rosado taas pirteän mansikkainen, molemmat kepeämpiä hymyn suupieliin tuovia, positiivisessa mielessä hassuja viinejä. Vi de Glass on loistava kukkea ja trooppisen hedelmäinen jälkiruokaviini, joskaan maussa ei ole niin voimakasta paikallista talon leimaa.

gramona_grilli_web

Maistelusta siirryimme kattoterassin grillijuhliin. Tarjolla oli monipuolinen valikoima grillattuja kasviksia ja lihaa, sekä kyytipoikana Gramona Imperialia ja Xarel-lo -viiniä. Taas cava maistui kaiken vastaan tulevan ruoan kanssa. Hiilloksella grillaaminen on Kataloniassa arvossaan ja polttopuuna täällä käytettiin viiniköynöksen karahkoja. Kylläisen tyytyväisenä päätimme päivän kierroksen tilan myymälään.

Toinen hyvin sympaattinen Sant Sadurnin Cavatila on Recaredo. Tämä tila tekee cavansa hyvin tinkimättämästi ja käsityövaltaisesti. Viini valmistetaan biodynaamisin menetelmin.  Kaikki cavat ovat pidempään ikäännytettyjä ja edustavat brut nature -tyylisuuntaa, eli viiniä ei makeuteta korkinvaihdon yhteydessä.  Tuotanto on noin puolet Gramonasta, neljännesmiljoona pulloa cavaa vuodessa. Kaikkiin pulloihin tehdään korkinvaihto käsin ilman pullon kaulan jäädyttämistä, mikä on hyvin vaikuttava näky. Kellarikierroksella näimme kahden miehen vaihtavan korkkeja 250 pullon tuntivauhtia: korkki pois pihdeillä, nuuhkaisu viinin kunnon varmistamiseksi ja pullo korkituslinjastolle. Recaredon kellariholvit ovat todella siistejä ja ikäännytettävät cavapullot on ladottu kellareihin silmiinpistävän säntillisesti. Tässä viinitalossa on vanhan ajan charmia. Harmillisesti kuvia en saanut, sillä kuvaamista kellarikierroksella ei sallittu.

Maistoin Recaredon cavat Brut Nature, Subtil ja Intens (rose-cava). Pidin eniten talon peruscavasta Brut Naturesta, joka on yhtä aikaa helposti lähestyttävä ja monivivahteinen. Recaredo on oiva ja helppo matkakohde, sillä talo on keskeisellä paikalla ja maistelu-kellarikierros on näyttäisi olevan helposti sovittavissa muillekin kuin ryhmille.

Sant Sadurníssa on monia muitakin cavataloja, joissa voi käydä viinimaistelussa, esittelykierroksella ja viinimyymälässä. Opaskirjoissa mainitaan yleensä esimmäisenä maailman suurimpiin kuohuviinintuottajiin kuuluvat Freixenet ja Codorníu. Näistä ensimmäisessä emme käyneet ja Codorníulla viiniä mielenkiintoisempaa oli arkitehtuuri. Codorníun 30 km pitkä kellariverkosto on vaikuttava näky ja jo pelkästään kellarin uudelle puolelle mahtuu 100 miljoonaa pulloa kypsymään. Kierroksen jälkeen meille tarjottiin kahta cavaa, jotka molemmat olivat hyvin arkisen makuista perustavaraa. Sympatiani ovat selvästi pienempien cavatalojen puolella ja niitäkin on Sant Sadurníssa lukuisia Gramonan ja Recaredon ohella. Ohjatun maistelun ja kierroksen sopimiseksi yhteydenotto etukäteen on paikallaan.

Cavatalojen outletit menevät kiinni yleensä klo 18, jonka jälkeen voikin siirtyä kylän viinibaareihin ja ravintoloihin. Sant Sadurní on pieni ja rauhallinen kylä, mutta löysimme sieltä noin puolenkymmentä viihtyisää viinibaaria ja muutaman mukavan ruokaravintolan. Mainitsemisen arvoinen on erityisesti laajan valikoiman viinikauppa Cal Feru, jonka maisteluhuoneesta saa erityylisistä cavoista koostettuja maistelusettejä. Parhaat baarit ja ravintolat selviävät kysymällä vinkkejä cavatalojen henkilökunnalta. Kulinarismin lisäksi Sant Sadurníssa on vähän nähtävää, mutta vartin junamatkan päässä on jo selvästi näyttävämpi Vilafranca del Penedès. Tuon kaupungin liepeiltä löytyy myös Pares Balta, yksi suosikkiviinitiloistani.

Jos alkoi janottamaan, suosittelen Alkon valikoimasta Gramona Imperialia, joka on hyvä esimerkki laatucavasta ja hintansa väärti, 30,70 euroa pullo (heinäkuussa 2014). Viinihän maksoi paikan päällä noin puolet tuosta hinnasta. Jyväskylässä Figaron Winebistrosta saa useita Gramonan viinejä, joitakin yleensä myös laseittain.

Sahdista Brew Your Own -lehdessä

04 perjantai Hei 2014

Posted by maltainen in Oluen valmistus, Oluttyylit, Perinnejuoma, Sahti

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Brew Your Own, Kotikaljamallas, Leivinhiiva, Perinneolut, Resepti, sahti, Valmistusohjeet

Artikkelini sahdin valmistuksesta julkaistiin juuri pohjoisamerikkalaisen Brew Your Own -lehden heinäkuu-elokuu 2014 numerossa. Brew Your Own (BYO) on 90000 lukijalla on maailman laajalevikkisin oluenpanoon keskittynyt lehti, joten juuri tämän suurempaa näkyvyyttä sahdinpanojutulle ei juuri voi saada. Alla on katsaus artikkelin taustoihin ja sisältöön. Olen kirjoittamassa sahdista myös suomenkielistä tietokirjaa ystävieni Johannes Silvennoisen ja Hannu Nikulaisen kanssa.  Kirja ilmestyy loppuvuodesta 2015 ja käsittelen tätä kirjahanketta erillisessä blogijutussa heinäkuun aikana. JulAug14FB-500x500 Kansainvälisissä olutpiireissä sahti on suomalaisen olutkulttuurin lippulaiva, alkukantainen olut, jonka valmistustavat muistuttavat enemmän muinaisesta Mesopotamiasta kuin viime vuosisatojen Keski-Eurooppalaisesta olutperinteestä. Sahdilla on EU:n Aito perinteinen tuote -nimisuoja, joka rajaa mitä sahdiksi saa sanoa EU:n alueella. Tämä nimisuoja ei rajoita valmistuspaikkaa ja aitoa sahtia voidaan siis tehdä ympäri maailman, kunhan se tehdään perinteen mukaisesti.

Sahdista on kirjoitettu ansiokkaasti englanniksi aiemminkin erityisesti 90-luvulla, muun muassa Michael Jacksonin ja Ilkka Sysilän toimesta. Hakuteoksessa The Oxford Companion to Beer vuodelta 2012 on hieno ytimekäs Jussi Rokan kirjoittama kahden sivun kuvaus sahdista ja samana vuonna ilmestyivät sahdinvalmistusta mukavasti valaisevat videot pohjoisamerikkalaisen Brewing TV:n Sahti-episodista sekä Markku Pulliaisen sahdinpanomatkasta Philadelphiaan Dock Streetin panimolle. Siltikin Suomen ulkopuolella sahdin raaka-aineisiin ja valmistusmenetelmiin näytti liittyvän runsaasti mystiikkaa ja eikä aina tuntunut olevan selvää mikä on aitoa sahtia ja mikä ei ole. Lisäksi BYO oli aiemmin 2010-luvulla julkaissut artikkelit sekä venäläisestä perinneoluesta kvassista että Gotlannin perinneoluesta gotlandsdrickasta, mutta ei sahdista, mikä oli jäänyt minua kaivelemaan. Asiallehan oli tehtävä jotakin.

BYO-lehden iskulause on ’The How-to Homebrew Beer Magazine’ eli lehti sisältää nimenomaan käytönnönläheistä oluen panoon liittyviä neuvoja reseptien kera. Lehti on suunnattu kotiolutharrastajille, mutta sitä lukevat myös ammattilaiset ympäri maailman. Artikkeli perustuu omiin käsityksiini, jotka ovat muodostuneet reilun 10 vuoden aikana jolloin olen sahtia pannut ja sahtimestareiden kanssa haastellut. Olen maistanut satoja sahteja ja sahdin SM-kisoissa olen toiminut sekä kilpailijana että tuomarina.

Artikkelin aluksi kuvaan mikä tekee sahdista aidon perinteisen tuotteen ja mikä taas ei täytä sahdin tunnuspiirteitä. Amerikkalaiset rakastavat puhua oluttyyleistä, joten tein sahdille tyylikuvauksen, jossa kuvataan keskeiset raaka-aineet, valmistumenetelmät sekä ulkonäön, tuoksun, maun ja suuntuntuman ominaisuudet.  Tyylikuvaus sisältää vaihteluvälit esimerkiksi värille, kantavierteelle, alkoholipitoisuudelle ja käymisaromeiden voimakkuuksille. Periaatteessa oluttyylikuvauksen perusteella jokaisesta oluesta voidaan sanoa edustaako se hyvin kyseistä tyyliä vai ei. Pohjana käytin EU:n nimisuojan määrittelyn lisäksi havaintojani mitä suomalaiset sahdin ystävät keskimäärin sahdilta odottavat. sahti_byo_aukeama_web Panin artikkelia varten testisahdin, jossa perisuomalaiset usein lähes välttämättömänä pidetyt raaka-aineet korvattiin maailmalta löytyvillä vastineilla. Kriittisimmät raaka-aineet olivat Rajamäen leivinhiiva ja kotikaljamallas. Otaksumani on, että monet Rajamäen hiivan ominaisuudet ja käymisaromit ovat tyypillisiä leivinhiivoille ylipäätään. Käytin testisahtini Pirkka-kuivahiivalla, joka on valmistettu Ranskassa.

Edes kaikki suomalaiset sahtimestarit eivät käytä kotikaljamallasta, joten se ei ole välttämätön raaka-aine. Kaljamaltaan käyttö on kuitenkin hyvin tyypillistä ja halusin tästä sahdista suomalaisen keskivertosahdin kaltaista. Kaljamallas tekee sahtiin myös tyypillisen punaruskean värin ja antaa sahdille tunnusomaista ruisleivän makua.  Niinpä korvasin kaljamaltaan Yhdysvalloissakin myytävällä saksalaisen Weyermannin mallastamon Cararye maltaalla, joka on rukiista tehty karamellimallas. Eivät nämä kaksi mallasta aivan samanlaisia ole, mutta Cararye tuo sahtiin punaruskean värin ja asiaankuuluvaa ruisleivän aromia. Taustatueksi lisäsin vielä Weyermannin tavallista vaaleaa ruismallasta. Sahtimaltaan korvasin pilsnermaltaan ja wienermaltaan sekoituksella. Tämä sekoitus toimii mielestäni hyvin sahdissa, eikä tarkoituskaan ollut jäljitellä sahtimallasta.

Lopputulos oli omasta ja sahdista pitävien ystävieni mielestä aidon makuista sahtia. Mausta löytyi banaania, mausteisuutta, kirpeää hedelmää, lämmittävää alkoholia ja ruisleipää. Suuntuntuma on pirtelömäisen sakea ja viskoottinen. Suurin ero aiempiin tekemiini sahteihin oli käymisaste, sillä Pirkka-hiiva käytti sahdin hieman kuivemmaksi kuin Rajamäen hiiva.

Artikkelissa on resepti tälle testisahdille ja lisäksi monta yleispätevää käytännön neuvoa, joita ei suomeksikaan ole kirjoitettu mihinkään. Lehden tyylin mukaisesti resepti on pyritty kuvaamaan niin seikkaperäisesti, että keskiverto kotioluen panija pystyy ohjeiden perusteella sahdin valmistamaan. Ei muuta kuin odottelemaan, että sahteja alkaa putkahdella ympäri maailmaa!

Lehti on ostettavissa Brew Your Own -lehden verkkokaupasta hintaan 6 dollaria + postikulut. Joitakin pieniä virheitä  lehden toimituksessa on ilmestynyt tekstiini, mutta olen silti juttuun erittäin tyytyväinen.

Oluella Barcelonassa

23 maanantai Kes 2014

Posted by maltainen in Espanja, Pienpanimo, Ravintolat

≈ 3 kommenttia

Avainsanat

Barcelona, Olutravintola, Pienpanimo

Espanja tunnetaan viineistään, mutta espanjalaiset juovat paljon myös olutta. Eikä suurissa kaupungeissa valikoimakaan ole enää pelkkää teollisuuslageria. Erityisesti Barcelonaan on syntynyt viiden vuoden sisään pienpanimo-olutta suosivia paikkoja, kuten olutkirjailija Pete Brown blogissaan mainitsee. Barcelonan läheinen Penedesin viinialue tuottaa yli 100 miljoonaa pulloa cava -kuohuviiniä vuodessa, joten cava on luonnollisesti kaupungin ykkösjuoma. Kaupungissa on kuitenkin totuttu hyvin monimuotoiseen, kokeilevaan ja uutta hakevaan ruokakulttuuriin, joten pienpanimo-olutkin on siellä kotonaan.

biercab_web

Kesäkuisella Barcelonan vierailullani ensimmäinen olutkohde oli BierCaB, ratebeer -sivustonkin kaupungin parhaaksi listaama olutravintola. Tämä ravintola on Barcelonan modernissa Eixamplen kaupunginosassa ja ravintola näyttää pelkistetyn nykyaikaiselta, jopa hieman skandinaavisella tavalla. Palvelu oli erittäin nohevaa, asiakas otettiin vastaan heti sisään saavuttuaan ja oluet tulivat asiantuntevasti ja tehokkaasti eteen. Hanaoluiden valikoima oli hyvin vakuuttava: kolmekymmentä hyvin valittua olutta eri puolilta maailmaa, joista paikallisia noin puolentusinaa. Valikoima oli hieman painottunut olutravintoloiden nykysuuntauksen mukaisesti tuhteihin makupommeihin, mutta mukana oli riittävästi myös helpommin juotavaa miedompaa olutta. Maistoin Navarralaisen Naparbier -panimon saisonia ja pilsneria ja molemmat olivat erittäin tyylinmukaisia ja maukkaita.

biercab_ruoka_web

Ruokalista oli yllättävän pitkä ja kirjava sisältäen esimerkiksi tapaksia, burgereita, sandwitchejä ja iberialaisia erikoisuuksia. Ehkäpä monimuotoisen ruokalistan oli ajateltu täydentävän monimuotoista olulistaa. Lautasellinen paikallisia kinkkuja ja makkaroita sopi täydellisesti pilsnerin kanssa, yksinkertaisen maukasta. Lyhyen visiitin perusteella kyseessä on todellakin yksi Euroopan parhaista olutravintoloista.

alehop_ulkoa_web

Toinen kohde oli Ale & Hop -ravintola viihtyisässä Bornin kaupunginosassa. Olin ovenkahvassa kiinni avautumishetkellä perjantaina puolenpäivän aikaan, mutta porukkaa ravintolaan alkoi valua verkkaiseen tahtiin vasta yhden jälkeen. Baaritiskillä seuraani liittyi voimakkaasti hampulta tuoksuva mies, joka paljastui vapaapäiväänsä viettäväksi tarjoilijaksi yhdestä Barcelonan arvostetuimmista olutravintoloista, La Cervetecasta. Mies mainitsi omiksi suosikkiolutravintoloikseen BierCaBin, Cervetecan ja Ale & Hopin. Myöhemmin seuraan liittyi myös Ale & Hopin omistaja Alberto, ajettuaan sisään keskittyneen näköisesti uutta varastosaldo-järjestelmää. Alberto on taustaltaan enemmän olutfriikki kuin ravintoloitsija, mutta on nostanut ravintolan kolmen toimintavuoden aikana yhdeksi Barcelonan mielenkiintoisimmista olutravintoloista.

alehop_taps_web

Ale & Hopissa oli 10 hanaolutta, joista puolet paikallisia. Lisäksi kattava valikoima erikoisiakin pullo-oluita ympäri maailman. Kaksi olutta tarjoiltiin real alena käsipumpusta, joista toinen oli englantilainen ja toinen paikallinen katalonialainen Ales Agullons Edgar. Edgar oli tyyliltään amerikkalainen pale ale ja ainakin tuona iltapäivänä selvästi paikan myydyin olut. Paikalliset oluet olivat täälläkin hyvin tehtyjä ja tyylipuhtaasti britannian ja USAn aleperinteeseen nojaavia: brown alea, pale alea ja double IPAa.

alehop_ruoka_web

Myös ruokakonsepti on hyvin erottuva: paikka keskittyy kasviruokaan ja tarjolla oli esimerkiksi kasvisburgereita, quesadilloja, dippejä ja juustoja, varsin mukavan näköistä sormiruokaa. Alberto itse kertoi syövänsä kasvispainotteisesti, mutta toisinaan myös lihaa. Hänen mukaansa ravintolassa tarjottavan lihan alkuperän ja tuotannon eettisyyden varmistaminen on sen verran työlästä, että hän päätti jättää lihan pois ruokalistalta.

Juuri kun olin lähdössä Cervetecaan, hampulta tuoksuva mies sanoi sen aukeavan vasta klo 18. Alberto suositteli minulle sen sijaan läheistä Mosquito -olutravintolaa, joka on yksi kaupungin kolmesta Alberton tuntemasta real ale -paikasta Cervetecan ja Ale & Hopin ohella. Mosquito täytti selvästi hyvän olutravintolan tunnusmerkit, mutta suosio näytti perustuvan enemmän aasialaiseen street food -vaikutteiseen ruokaan, listalla oli esimerkiksi dim sumeja ja noodeleita. Perjantai-iltapäivällä paikassa kuhisi ja ihmiset jonottivat päästäkseen syömään. Join Beer Cat Barcelona Blonden real alena, ihan kelpo amerikkalaisittain humaloitu golden ale.

rossesitorrades_web

Perjantaipäivän päätteeksi kävin hakemassa repullisen tuliaisia yhdestä kaupungin parhaista olutkaupoista, Rosses i Torradesista. Kaupassa on muutaman sadan oluen valikoima ja espanjalaiseen tyyliin siellä voi sekä ostaa että maistella juomia. Espanjalaisia pienpanimo-oluita oli noin nelisenkymmentä, joista valtaosa katalonialaisia. Täälläkin amerikkalaisittain humaloidun alen osuus pisti silmään.

Tämän pikaisen Barcelonan olutkierroksen perusteella espanjalaisten pienpanimo-oluiden laatu oli yllättävänkin hyvä. Hanaoluissa ei ollut laatuongelmia, eikä maun laatua yritetty korvata maun voimakkuudella. Monet oluet olivat amerikkalaisittain humaloituja, jotka tuntuvat nykyään maistuvan melko samanlaiselta riippumatta valmistusmaasta, etenkin jos oluet on tehty amerikkalaisten tarkkaan määritettyjen tyylikategorioiden mukaan. Hieman kärjistäen amerikkalaista pale alea tai IPAa voisi verrata ranskalaisiin perunoihin: molempia saa ympäri maailman ja yleensä jo etukäteen tietää mitä tuleman pitää. No, pitäähän Espanjaistenkin IPAnsa saada ja ekologisuuden sekä tuoreuden nimissä olut kannattaa tehdä lähellä asiakkaita. Ehkäpä Espanjan pienpanimoskenen kypsyessä markkinoille alkaa tulla persoonallisempia ja paikallisemman makuisia oluita. Löytyihän jo nytkin olutkaupasta paikallisessa viinitynnyrissä kypsytetty olut.

Jos Espanjan oluet eivät sinällään tarjoakaan paikallista eksotiikkaa, niin olut ja ruoka yhdessä sen tekevät. Aloin jo pohtimaan voikohan tässä kaupungissa ollenkaan pitää olutravintolaa ilman hyvää ruokaa. Ainakin käymistäni kolmesta olutravintolasta löytyi hyvin gastronominen ja persoonallinen ruokalista.

Ja lopuksi neuvo Barcelonan ravintolakierrosta suunnitteleville: Barcelonassa ravintoloiden aukeamisaikojen kanssa saa olla tarkkana. Monet ruokaa tarjoavat ravintolat aukeavat vasta klo 17 tai 18. Osa näistä on lisäksi auki iltapäivällä, esimerkiksi klo 13-16. Jotkut ravintolat taas ovat auki puolesta päivästä eteenpäin, varsinkin loppuviikkoa kohti.

Siiderillä Barcelonassa

15 sunnuntai Kes 2014

Posted by maltainen in Espanja, Ruoka, Ruokajuoma, Siideri

≈ 5 kommenttia

Avainsanat

Barcelona, Pintxos, Sidra natural

Kävin kesäkuun alussa Barcelonassa ja tehtävälistan kärkipäässä oli sidra natural -siidereiden maistaminen. Espanjan sidra naturaleissa on samanlaista alkukantaista viehättävyyttä kuin sahdissa, molemmat juomat ovat hyvin omalaatuisia sekä maultaan että perinteeltään. Euroopassa sahti on oluen alkukantaisin edustaja ja siidereissä tämä kunnia on sidra naturalilla.  Espanjan siideriseuduilla Asturiassa ja Baskimaassa tulee harvemmin käytyä, mutta onneksi Barcelonassa on useita Baskibaareja ja Asturialaisia ravintoloita. Ja samalla saa siiderin oheen myös hyvää Asturian tai Baskimaan ruokaa.

sagardi_sisaan_web2

Barcelonassa valitsin siideribaariksi Sagardi Gòticin, baskibaarin tunnelmallisessa vanhan kaupungin Barri Gòtic -kaupunginosassa. Sagardin etu on hyvän ruoan, juoman ja sijainnin ohella joustavat aukioloajat. Paikka on auki aamupäivästä puoleenyöhön, kun taas moni muu Barcelonan siideribaari -tai ravintola on auki pelkästään iltaisin tai illan lisäksi pari tuntia iltapäivällä. Siideribaareissa on yleensä tarjolla vain yhtä siideriä ja Sagardi Gòticilla merkki oli Zapiain. Tämä 6 % sidra on ehkä hieman kevyempi ja helpompi lajinsa edustaja, mutta silti hyvin aito ja arvostettu.  Ruokana Sagardilla oli baskien tapaksia, pintxoksia, joita olen hehkuttanut blogissani aiemminkin. Pintxokset kerättiin baskibaareille tyypilliseen tapaan omaan tahtiin baaritiskiltä ja maksettiin jälkeenpäin pintxosten coktailtikkujen lukumäärän mukaan. Pintxoksia oli noin 20 eri sorttia. Kaksi noin desin lasia sidraa ja kolme pintxosta maksoi vajaan kympin. 

sagardi_lautanen_web2

Sidra naturalit käytetään omenan luontaisilla villihiivoilla rutikuiviksi ja ne pullotetaan kokonaan tai lähes hiilidioksittomana. Hiilidioksidin puute korvataan näyttävällä tarjoilurituaalilla, jossa siideri kaadetaan korkealta lasiin, jolloin siideriin seikoittuva ilma saa juoman poreilemaan. Samalla siiderin terävä etikkainen hapokkuus taittuu. Pieni määrä etikkaisuutta kuuluu asiaan, kuten myös kirpeän hedelmäiset ja välillä tallimaisetkin vivahteet. Kaadon poreileva vaikutus kestää vain hetkisen, noin minuutin, joten siideriä kaadetaan pieninä ehkä vajaan desin annoksina, joka juodaan pois pikaisesti. Ja kun annos on siemaistu, kaadetaan taas lisää. Sidra natural on EU:n nimisuojan alainen (protected designation of origin) ja tarkkaan kontrolloitu juoma eivätkä kaikki Espanjan siiderit eivät ole sidra naturalia.

sagardi_hana_web2

Suomessa olen nähnyt sidra naturalia myynnissä vain Inezissä Tampereella ja Black Doorissa Helsingissä. Gastropub Tuulensuussa Tampereella on ainakin ollut myynnissä hyvin erikoista ja monivivahteista Domaine Bordatton Txalapartaa Ranskan Baskimaalta, joka ei varsinaisesti ole sidra natural, mutta muistuttaa niitä hyvin läheisesti. Nämä kaksi ravintolaa ovat mielestäni Suomen parhaita paikkoja maistella siidereitä, etenkin jos on tarkoitus löytää erikoisempia pienten tuottajien siidereitä.

Humalan versoja lautasella

31 lauantai Tou 2014

Posted by maltainen in Humala, Ruoka

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Humala, Ruoka

Tähän aikaan vuodesta humalan versot joko koulitaan kiipeämään kohti taivaita tai syödään. Humalahan on aika agressiivinen kasvi ja monin paikoin uusia versoja pukkaa maasta enemmän kuin tarvitaan käpyjen tuontantoon tai koristekasviksi. Versoissa on mieto ja herkkä maku, jota verrataan usein parsaan. Maku ei juurikaan muistuta humalan kukintoja, joilla olut humaloidaan. Suuntuntuma paistetuissa versoissa on mukavan rapea.

Kuva

Syötäväksi tarkoitettujen versojen latvasta otetaan talteen 10-15 cm pätkä. Pidempi verso alkaa maistua sitkeältä ja puumaiselta. Toisin kuin esimerkiksi maitohorsman versoilla, humalan versojen keruun ajoitus ei ole kovin tarkkaa. Pidemmällekin kasvaneita versoja voi käyttää, kunhan ottaa talteen vain latvaosan. Tietenkään verso jonka latva on napsaistu pois, ei enää kasva.

Yksinkertaisimmillaan humalan versoista saa maukkaan lisukkeen paistamalla versot pannulla rapeiksi runsaassa voissa. 2-3 minuuttia riittää. Jos haluaa jotakin fiinimpää, voi kokeilla esimerkiksi Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjasta reseptiä ’Luonnonkalaa, humalanversoja ja ruskitettua voisulaa’ (2013 painos). Koska versojen maku on mieto, suosittelen ruokajuomaksi jotakin yrttistä mutta miedosti humaloitua olutta, kuten Ayigerin Jahrhudertia.

Suuret Oluet Pienet Panimot Tampereella

25 sunnuntai Tou 2014

Posted by maltainen in Pienpanimo, Tapahtumat

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Olutfestivaali, Pienpanimo, Tampere

Käväisin lauantaina 24.5.2014 Tampereen Suuret oluet pienet panimot -olutfestivaalilla. Tarjolla oli yli sata suomalaista pienpanimo-olutta. Oluet olivat ehkäpä aiempia vuosia kevyempiä ja juotavampia. Tarjolla oli runsaasti hyvää keskivahvaa käyttöolutta siemailtavien kuriositeettien sijaan. Amerikkalaiset sitruksiset humalat olivat vahvasti edustettuna. Alla on poimintojani olutvalikoimasta. Maistelin erityisesti oluita, jotka eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja ja esimerkiksi Hiisi-panimon oluita en maistanut, koska törmään niihin usein Jyväskylässä. Tapahtuma oli erittäin suosittu ja sääkin suosi tapahtumaa. Festivaalin puuhamiehen Pekka Kääriäisen mukaan 6000 kävijän raja meni rikki lauantaina päivällä. Seuraavat SOPP tapahtumat ovat 26.-28.6.2014 Lahden Matkustajasatamassa ja 24.-26.7.2014 Helsingin Rautatientorilla.

Kuva

Beer Hunter’s Porista on ollut monena vuonna SOPP-festivaalin valopilkkuja ja niin oli tänäkin vuonna. Listalla oli kuusi olutta, joista kolme oli panimon vakiotuotteita. Uutuuksista Hyppy IPA (2,8 %) ja Polaris IPA (5 %) olivat humaloitu uudella saksalaisella Polaris -humalalajikkeella, jossa on mielenkiintoinen yskänpastillia muistuttava maku. Humalointi oli runsas, mutta ei överiksi vedetty ja oluiden juotavuus oli hyvä. Simcoe Saison (6 %) oli nimensä mukainen: tuoksussa mäntymäistä simcoe -humalaa ja maussa saison-hiivan tuomaa kirpeää hedelmäisyyttä.

Panimoravintola Plevnan uutuus oli tänä vuonna Seelanti N.P.A (4,7 %), uusiseelantilaisella Motueka -lajikkeella humaloitu pale ale. Tämä oli festivaalin yksi liukkaimmin alas menevistä oluista ja sopi hyvin festarin alkuun. Motueka on kotipanimossanikin suosikkihumalia, koska lajike tuottaa maukkaita trooppisten hedelmien aromeja olematta kuitenkaan yliampuva.

Malmgårdin panimolla oli tarjolla juuri ennen festivaalia tynnyröity Suomen Olutseuran 25-vuotisjuhlan kunniaksi pantu XXV Dark Saison (6,8 %). Maussa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla kaakao ja ylikypsät hedelmät. Olen itsekin pannut yhden tumman oluen saison-hiivalla ja tuolloin tummien maltaiden ja hiivan tuottaman hedelmäisyyden tasapainoon asettuminen otti aikansa. Ehkäpä tässäkin oluessa maut vielä integroituvat paremmin kesän kuluessa, vaikka hyväähän tämä oli nytkin.

Bryggeri Helsingin Maibock (6,8 %) oli festivaalin yksi mielenkiintoisimmista oluista. Tämä maibock on lager- ja vehnäoluthiivoilla käytetty hybridi, jossa on piirteitä sekä hedelmäisestä saksalaisesta vehnäoluesta että raikkaasta hunajaisesta lagerista. Soljuu petollisen helposti kurkusta alas.

Ruosniemellä pantu Ruosniemen panimon ja Sori Brewingin yhteistyöolut Vientiassistentti Gose (4,1 %) noudatti historiallista saksalaista oluttyyliä nimeltään Gose. Gose on ale-hiivalla tehty vehnäolut, joka maustetaan suolalla ja korianterilla. Kuten arvata saattaa, tälläinen erikoisuus herätti keskustelua, toisten mielestä suolaa oli liikaa ja toisten mielestä liian vähän. Mielestäni suolan määrä oli hillitty, mutta tunnistettavissa. Historiallisesti näissä oluissa on ollut myös maitohappokäymistä, mutta tässä erässä maitohappokäyminen oli korvattu saksalaisella happamalla maltaalla (sauermaltz), joka antoi oluelle hyvin miedon maitohappoisen happamuuden.

Saimaan juomatehtaan tiskiltä parhaiten jäi mieleen Panimoravintola Bruuverissa pantu Django & Steven Pale Ale (5,2 %). Bruuverin ydinosaamista on taitava amerikkalaisten humalien käyttö ja tässä tuhdisti greipiltä ja männyltä maistuvassa oluessa se tuli hyvin esille.

Hollolan Hirveltä oli tarjolla uutuutena runsaan maltainen YlämaanHirvi (7,7 %). Tämä on epäilemättä panimon paras olut, legendaarisen Kivisahdin jälkeen tietenkin.

Kirja: Suomalaiset pienpanimot

18 sunnuntai Tou 2014

Posted by maltainen in Kirja, Olutkulttuuri, Pienpanimo, Sahti

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kirja-arvio, olutkulttuuri, Pienpanimo

Sain Kirjakaarelta luettavakseni Santtu Korpisen ja Hannu Nikulaisen kirjoittaman Suomalaiset pienpanimot -kirjan. Miehethän ovat tehneet vakuuttavaa työtä ja alla on sangen kehuva kirja-arvioni. Arvio perustuu kirjan sähköiseen esiversioon. Kirjan julkistamistilaisuus on 10.6.2014 Bryggeri Helsingin panimoravintolassa.

suomalaiset_pienpanimot_kansi2

Suomen kieltolain jälkeinen pienpanimokulttuuri pääsi vauhtiin 90-luvun alkupuolella, jolloin suunnan näyttäjiä olivat erityisesti Kappelin panimoravintola Helsingissä sekä Lammin sahti. Tämän jälkeen panimoinnostus hieman laantui ja 2000-luvun molemmin puolin moni pienpanimo lopetti toimintansa. Elämme nyt Suomalaisten pienpanimoiden toista aaltoa. Parin vuoden sisään on syntynyt yllättävän monta pienpanimoa, siitäkin huolimatta, että lainsäädäntöön ja panimoiden toimintaedellytyksiin ei ole tullut kauan toivottuja parannuksia. Ehkä tämä toinen aalto liittyy USA-vetoiseen maailmanlaajuiseen pienpanimoiden määrän ja pienpanimo-oluen arvostuksen lisääntymiseen. Ihan vuoden sisään pienpanimo-olut on valtavirtaistunut Suomessa ja nyt pienpanimo-olutta saa muualtakin kuin maan parhaista olutravintoloista. Onnittelut kirjoittajille ja kustantajalle loistavasta ajoituksesta! Tämänkaltaista kirjaa ei ole aiemmin kirjoitettu ja toisaalta pari vuotta sitten tämä kirja olisi ollut paljon ohuempi. Lähin vastaava kirja, Seppo Bonsdorffin Suomen panimot, on julkaistu 1997.

Suomen pienpanimot -kirja esittelee 34 kaupallisen panimon ja lisäksi Viking maltin mallastamon, VTT:n koepanimon sekä Teerenpelin ja Beer Huntersin viskitislaamot. Kirja luotaa ihmisiä ja tarinoita panimoiden takana onnistuen siinä hyvin. Panimoesittelyt alkavat lyhyellä yleiskuvauksella ja jatkuvat vapaamuotoisella haastattelulla. Kysymykset luotaavat oluentekijöiden taustoja, ajattelutapaa ja tulevaisuutta. Panimoiden tulevaisuuden suunnitelmat ovat erityisen mielenkiintoista luettavaa. Jokaisesta panimosta on pieni tietolaatikko, jossa kerrotaan laitteiston koostumus, henkilökunnan määrä ja tuotantokapasiteetti. Olenkin monesti miettinyt mitä kokoluokkaa nämä pienpanimot ovat. Tätä tietoahan ei löydy kovin helpolla internetistäkään. Panimoesittelyn päätteeksi Hannu Nikulainen arvioi analyyttisen diplomaattiseen tyyliinsä kolme olutta jokaisen panimon valikoimasta. Oluista on esitetty tekniset tunnusluvut (alkoholi-, väri- katkeruus- ja kantavierrearvot), mutta ei raaka-aineita. Oluiden raaka-aineiden listaaminen olisi tukenut maku-arvioita ja ollut muutenkin ollut mielenkiintoista sisältöä. Kaikki panimothan näitä tietoja eivät halua paljastaa, mutta useimmiten kuitenkin pienpanimot haluavat näyttäytyä avoimempina kuin suuret panimot.

Kirjassa on runsaasti upeita valokuvia. Kuvat ovat hyvin tunnelmallisia, monin paikoin suorastaan romanttisia. Tuo määrä kuparia ja terästä saa oluenpanijan kuolaamaan. Kuvissa ja tekstissä on käsitelty suhteellisen vähän oluenpanon tylsiä vaiheita, kuten pullotusta tai laitteiston pesua. Näinhän juomakirjallisuudessa asiat on perinteisesti esitetty, mutta mielestäni aika olisi jo kypsä realistisemmallekin kuvaukselle panimon toiminnasta. Käytännössä kuitenkin suuren osan panimon arjesta täyttää laitteiden pesu, oluen pullotus ja tölkitys, markkinointi, jakelu ja byrokratia. Seuraavan painoksen tullessa ajankohtaiseksi, kirjoittajat voisivat esimerkiksi työskennellä pari päivää panimossa ja kirjoittaa kokemuksistaan.

Panimokuvausten tueksi kirjan alussa on noin kolmisenkymmentä sivua oluenpanon taustatietoa, kuten oluen historiaa, valmistuksen periaatteita, raaka-aineita, keskeisen sanastoa ja oluttyyleihin jaottelua. Tämä hyvin napakka esitys aiheesta on Hannun käsialaa, kun taas haastattelut ovat Santun tekemiä. Kirjan lopussa listataan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana toimintansa lopettaneet pienpanimot, hyvin mielenkiintoinen lista sekin.

Kirja on näyttävä ja helppolukuinen, sopii ihan kaikille suomalaisesta oluesta kiinnostuneille. Jos tämä kirja olisi olut, kuvailisin juotavuutta erinomaiseksi. Uutta asiaa on runsaasti myös olutfriikeille ja siinä mielessä tämä kirja erottuu hyvin olutkirjojen massasta. Tämän kirjan lisäksi mainio tietolähde suomalaisisista panimoista on beerfinland.com -sivusto, enemmän panimohistorian näkökulmasta.

Tämän kirjan ovat arvioineet myös olutblogit Olutkellari ja Reittausblogi. Kirjan julkistamistilaisuuteen 10.6.2014 klo 16 alkaen Bryggeri Helsinkiin ovat kaikki tervetulleita jututtamaan kirjoittajia. Saman päivän aamuna 10.6. klo 9:00-9:40 Santtu ja Hannu ovat Radiorockin vieraina. Kirja tulee kesäkuussa myyntiin valikoituihin olutravintoloihin ja pienpanimo-olutta myyviin kauppoihin ympäri suomen.

Disclaimer: Hannu on hyvä ystäväni ja olen aiemmin asiatarkastanut Hannun kirjoittaman kirjan alkuosan pohjatieto -osion. Pientä jääviyttä siis. Toisaalta useinhan tuttu arvioija on alitajuisesti kriittisempi, jottei tulisi vahingossakaan vedettyä kotiinpäin.

← Older posts
Newer posts →

Mika Laitinen

Olen oluen ja siiderin maltainen puhemies.

Yhteystiedot: maltainen(at)gmail.com

Uusin kirjani

Viking Age Brew -kirjan kansi

Facebook

Facebook

Kirjoitan myös Olutpostiin

Olutposti

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat uudet julkaisut sähköpostiisi.

Sanat

Alkoholin kulutus Barcelona Cava Gotlandsdricka Hiiva Humala Kaimiškas Kansanperinne Katalonia Kirja-arvio Koduõlu Kotiolut Kyrö Distillery Mallas Maltøl Muinaisolut Ny Nordisk Øl Oluen historia Olut & Viski Expo Olut Expo Olutfestivaali olutkulttuuri Olutmenu Olut ruoanlaitossa Olut Ruokajuomana Oluttyylit Omena Paikallinen olut Penedès Perinneolut Pienpanimo Pintxos Resepti Ruoka ruokajuoma Sahdin SM Sahdin valmistus sahti Sahtikirja siideri Siiderin valmistaminen Siiderin valmistus Suomalainen olut Suomen mestaruus Valmistusohjeet viinikulttuuri Viinimatka Viski Viskigate Viskikohu

Arkisto

  • heinäkuu 2019 (1)
  • lokakuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (1)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • lokakuu 2016 (1)
  • syyskuu 2016 (1)
  • elokuu 2016 (1)
  • kesäkuu 2016 (2)
  • toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (1)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (1)
  • joulukuu 2015 (2)
  • marraskuu 2015 (2)
  • lokakuu 2015 (2)
  • elokuu 2015 (1)
  • heinäkuu 2015 (1)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • toukokuu 2015 (2)
  • huhtikuu 2015 (3)
  • maaliskuu 2015 (2)
  • helmikuu 2015 (2)
  • tammikuu 2015 (2)
  • joulukuu 2014 (2)
  • marraskuu 2014 (3)
  • lokakuu 2014 (3)
  • syyskuu 2014 (3)
  • elokuu 2014 (4)
  • heinäkuu 2014 (3)
  • kesäkuu 2014 (2)
  • toukokuu 2014 (4)
  • huhtikuu 2014 (3)
  • maaliskuu 2014 (1)

Seuraamani blogit

  • Medieval Mead and Beer
  • Brewing Nordic Suomi
  • Brewing Nordic
  • Olutkoira
  • Durst - en blog om bryg
  • Brülosophy
  • JaskanKaljat
  • Tyttö ja tuoppi
  • Tuopillinen
  • Larsblog
  • The Mad Fermentationist - Homebrewing Blog
  • Reittausblogi
  • Zythophile
  • Shut up about Barclay Perkins
  • Viinipiru - Arto Koskelon blogi nautiskelusta
  • Pete Brown
  • OLUTKELLARI

Kirjoittajasta, Ruoka

  • Juomien valmistus
    • Siiderin valmistus
      • Omenien hankinta
      • Omenien mehustus
      • Siiderikirjallisuus
      • Siiderin hiivaus ja käyminen
      • Siiderin kypsytys
      • Siiderin viimeistely ja pullotus
      • Simppelit siideriohjeet
  • Kirjat
  • Kirjoittajasta
  • Koulutus
    • Kotioluen valmistus 2016
    • Sahtikurssi 2015
    • Siideritietouden ja -valmistuksen kurssi 2015
  • Oluen valmistus
    • Humalalajikkeet
    • Oluthiivat
  • Olut ja ruoka
    • Maltainen sienikeitto
    • Olut ruokajuomana
    • Olutjuurekset
    • Raparperichutney
  • Siiderin valmistus
  • Siideritietouden ja -valmistuksen kurssi 2014

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Medieval Mead and Beer

Experimental brewing with Medieval flair

Brewing Nordic Suomi

Pohjoismaista olutta perinteisellä ja vapaalla tyylillä

Brewing Nordic

Exploring the Past, Present and Future of Nordic Beer

Olutkoira

Koko totuus oluesta.

Durst - en blog om bryg

A topnotch WordPress.com site

Brülosophy

They Who Drink Beer Will Think Beer

JaskanKaljat

Oluen puhemies

Tyttö ja tuoppi

Oluen puhemies

Tuopillinen

Oluen puhemies

Larsblog

Oluen puhemies

The Mad Fermentationist - Homebrewing Blog

Oluen puhemies

Reittausblogi

Oluen puhemies

Zythophile

'Zee-tho-fyle', by Martyn Cornell, an award-winning blog about beer now and then, founded in 2007

Shut up about Barclay Perkins

Oluen puhemies

Viinipiru - Arto Koskelon blogi nautiskelusta

Pete Brown

Oluen puhemies

OLUTKELLARI

Oluen puhemies

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy
  • Tilaa Tilattu
    • Maltainen
    • Liity 48 tilaajien joukkoon
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Maltainen
    • Tilaa Tilattu
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...