Avainsanat
Hiiva, Humala, Mallas, Michael Jackson, Oluttyylit, Perusmaku, ruokajuoma
Olutkirjailija Michael Jackson lanseerasi oluttyylit 1977 kirjassaan The World Guide to Beer ja mullisti samalla tavan, jolla oluesta puhutaan. Oluttyylit toivat esille oluiden maailmanlaajuisen kirjon ja niiden avulla saattoi poimia omaan mieltymykseen ja käyttötarkoitukseen sopivat oluet. Käytännön oluen ostotilannetta ajatellen on monesti kuitenkin helpompaa ajatella oluet muutamana oluen perusmakuna, varsinkin kun oluen perusmaut usein myös rimmaavat käyttötarkoituksen kanssa. Olutmaisteluita pitäessäni olen havainnut hyödylliseksi seuraavanlaisen jaottelun oluen kuuteen perusmakuun:
1. Maltainen
Mallas on oluen pohja, josta alkoholi tulee. Oluesta tulee maltainen, kun muita makuja vaimennetaan ja estradi jätetään maltaalle. Maltaalle tyypillisiä makuja ovat vilja, leipä, hunaja, karamelli, pähkinä ja toffee. Maltaisuus ei ole sama asia kuin makeus. Olut voi hyvinkin olla yhtäaikaa kuiva ja maltainen. Mallasvoittoinen olut ei yleensä ole raikas janonsammuttaja, mutta on monesti erinomainen ruokajuoma kun ruokalajia hallitsee vilja, peruna, juurekset tai rasvainen liha. Maltainen juoma sopii siis loistavasti suomalaisen ruokaperinteeseen, sekä usein myös pizzaan, pastaan ja mausteisiin ruokiin.
2. Humalainen
Humala tuo olueen ryhtiä, raikkautta ja tasapainoa. Humalasta tulee olueen katkeruutta, aromeja ja tanniineja. Humalan aromit vaihtelevat suuresti lajikkeen ja kasvupaikan mukaan. Tyypillisiä humalan aromeja ovat yrttisyys (Keski-Eurooppa), pihka (Britannia), sitrushedelmät (USA) ja trooppiset hedelmät (Uusi-Seelanti). Kyky nauttia humalan katkeruudesta on opittu makutottumus ja kaikki eivät koskaan opi pitämään siitä. Toisaalta jotkut koukuttuvat humalasta niin, että he hakeutuvat entistä humaloidumpien oluiden seuraan. Osittain tästä syystä tämän päivän pienpanimo-oluet ovat niin humalavetoisia. Kaikki eivät myöskään näytä tottuvan amerikkalaisiin sitrusmaisiin humaliin, vaikka eurooppalaisesta yrttisestä humalan aromista pitävätkin. Kaikkein tuhdimmin humaloidut oluet ovat ehkä parhaimmillaan sellaisenaan, mutta vähemmän aggressiivisesti humaloidut oluet sopivat mainioisti mausteisen ruoan kaveriksi sekä kaikkeen missä raikkautta kaivataan, kuten salaattien ja toisaalta raskaiden ruokien kuten blinien seuraan.
3. Paahteinen
Kun mallas tai mallastamaton vilja paahdetaan saadaan pähkinää, suklaata ja kahvia muistuttavia aromeja ja makuja. Kevyemmät paahteiset oluet ovat oivia grilliruokien ystäviä ja raskaammat versiot ovat tuhteja lämmittäjiä, jotka tarjoavat olutmaailman voimakkaimpia makuja.
4. Hedelmäinen ja mausteinen
Nämä ovat pääosin hiivan tuottamia käymisaromeja, mikä on ominaista erityisesti belgialaisille hiivoille sekä saksalaisen vehnäoluen hiivalle. Tunnusomaisia aromeja ovat esimerkiksi pippuri, neilikka, sitrus ja banaani. Hedelmäiset ja mausteiset oluet ovat usein vähemmän humaloituja, joten niistä löytyy vaihtoehtoja myös humalaa karsastaville. Kuivemmat versiot ovat usein kesäisiä ja raikkaita. Näistä aromeista löytyy yhtymäkohtia moniin ruokiin jonka vuoksi tämän kategorian oluet ovat erityisen mielenkiintoisia ruokaoluita ja ne natsaavat usein esimerkiksi salaatteihin, kalaruokiin ja mausteisiin ruokiin.
5. Hapan ja villi
Nämä ovat pääosin maito- ja etikkahappobakteerien sekä villihiivojen tuottamia aromeja. Olueen nämä mikrobit päätyvät ihan tarkoituksellisesti joko käymisastiaan lisäämällä tai tartuttamalla olut panimon laitteissa ja ilmassa pesivään mikrobifloraan. Kirpeän happamuuden lisäksi mukana on usein sitrushedelmiä, neilikkaa, kirsikkaa, sherryä ja hieman märkää hevostakin. Happamuus tekee oluesta vuosia säilyvän ja tuo olueen viinimäisyyttä. Edes kaikki olutasiantuntijat eivät ole oppineet pitämään näistä aromeista, mutta toiset ovat niihin hurahtaneet, koska nämä ovat oluista kaikkein monivivahteisempia. Monet näistä oluista ovat rutikuivia ja aperitiivinomaisia, mutta myös makeita jälkiruokaisia vaihtoehtoja löytyy. Ja nämä oluethan ovat ilmeinen valinta kittipintaisten ja haisevien juustojen seuraan.
6. Tiivistynyt
Mallas- ja alkoholipitoisuuden nousessa hyvin korkeaksi, oluen maku muuttuu niin suuresti, että koen sen ansaitsevan oman kategorian. Mausta tulee tiivistynyt, runsas, viinimäinen, lämmittävä ja useimmiten makea sekä rakenteeltaan erittäin täyteläinen. Myös käyttötarkoitus muuttuu sellaisenaan juotavaksi tai jälkiruokaolueksi. Monet näistä oluista voidaan vuosikertakypsyttää, mikä lisää oluen viinimäistä vaikutelmaa.
Oluen erikoismaut
Oluen valmistuksessa käytetään myös eksoottisempia raaka-aineita, joiden en katso kuuluvan peruspalettiin. Näitä ovat esimerkiksi marjat, hedelmät, mausteet, tammi, hunaja, kahvi, suklaa ja savumallas. Pääosa oluen alkoholista tulee silti käymisen kautta viljasta, muutenhan se ei olisi olutta.
Tämä jaottelu on mielestäni aivan ilmeinen ainakin viiden ensimmäisen makukategorian suhteen ja moni on varmaan keksinyt jotakin samankaltaista. Pikainen google-haku haku paljasti esimerkiksi Greg Engertin oluen 7 makukategoriaa. Gregin kategorioista viisi vastaa viittä ensimmäistä kategoriaa minulla. Näiden lisäksi Gregillä kategoria 1 on ’Crisp’ (raikas), johon Greg niputtaa kevyehköt oluet, jotka eivät ole erityisen maltaisia, eikä humalaisia. Kieltämättä suuri osa maailmalla myydystä oluesta on tällaista, mutta en näe tälle kategorialle tarvetta. Yksi Gregin kategorioista on savu, mutta se ei mielestäni ole nykypäivänä oluen perusmaku. Tärkein ero on, että Greg näkee makuluokat lokeroina, joihin oluita voi tiputtaa, kun taas itse ajattelen luokat oluen ominaisuuksina, jotka ovat rinnakkain läsnä jokaisessa oluessa eri voimakkuuksina. Jos nyt aivan insinööriksi haluaa heittäytyä, oluiden makukenttää voi havainnollistaa seuraavanlaisilla makukaavioilla, jossa arvo 5 kuvaa suurinta voimakkuutta:
Jos olutmaistelun järjestäminen aihepiirin ympärille kiinnostaa, suosittelen Alkon valikoimasta seuraavia oluita:
Maltainen: Ayinger Celebrator
Humalainen (yrttinen): Prykmestar Luomu Pils
Paahtunut: Fuller’s London porter
Hedelmäinen ja mausteinen: Duvel
Hapan ja villi: Oud Beersel Oude Geuze
Tiivistynyt: Old Tom