Avainsanat

, ,

Kävin kesäkuun alussa Barcelonassa ja tehtävälistan kärkipäässä oli sidra natural -siidereiden maistaminen. Espanjan sidra naturaleissa on samanlaista alkukantaista viehättävyyttä kuin sahdissa, molemmat juomat ovat hyvin omalaatuisia sekä maultaan että perinteeltään. Euroopassa sahti on oluen alkukantaisin edustaja ja siidereissä tämä kunnia on sidra naturalilla.  Espanjan siideriseuduilla Asturiassa ja Baskimaassa tulee harvemmin käytyä, mutta onneksi Barcelonassa on useita Baskibaareja ja Asturialaisia ravintoloita. Ja samalla saa siiderin oheen myös hyvää Asturian tai Baskimaan ruokaa.

sagardi_sisaan_web2

Barcelonassa valitsin siideribaariksi Sagardi Gòticin, baskibaarin tunnelmallisessa vanhan kaupungin Barri Gòtic -kaupunginosassa. Sagardin etu on hyvän ruoan, juoman ja sijainnin ohella joustavat aukioloajat. Paikka on auki aamupäivästä puoleenyöhön, kun taas moni muu Barcelonan siideribaari -tai ravintola on auki pelkästään iltaisin tai illan lisäksi pari tuntia iltapäivällä. Siideribaareissa on yleensä tarjolla vain yhtä siideriä ja Sagardi Gòticilla merkki oli Zapiain. Tämä 6 % sidra on ehkä hieman kevyempi ja helpompi lajinsa edustaja, mutta silti hyvin aito ja arvostettu.  Ruokana Sagardilla oli baskien tapaksia, pintxoksia, joita olen hehkuttanut blogissani aiemminkin. Pintxokset kerättiin baskibaareille tyypilliseen tapaan omaan tahtiin baaritiskiltä ja maksettiin jälkeenpäin pintxosten coktailtikkujen lukumäärän mukaan. Pintxoksia oli noin 20 eri sorttia. Kaksi noin desin lasia sidraa ja kolme pintxosta maksoi vajaan kympin. 

sagardi_lautanen_web2

Sidra naturalit käytetään omenan luontaisilla villihiivoilla rutikuiviksi ja ne pullotetaan kokonaan tai lähes hiilidioksittomana. Hiilidioksidin puute korvataan näyttävällä tarjoilurituaalilla, jossa siideri kaadetaan korkealta lasiin, jolloin siideriin seikoittuva ilma saa juoman poreilemaan. Samalla siiderin terävä etikkainen hapokkuus taittuu. Pieni määrä etikkaisuutta kuuluu asiaan, kuten myös kirpeän hedelmäiset ja välillä tallimaisetkin vivahteet. Kaadon poreileva vaikutus kestää vain hetkisen, noin minuutin, joten siideriä kaadetaan pieninä ehkä vajaan desin annoksina, joka juodaan pois pikaisesti. Ja kun annos on siemaistu, kaadetaan taas lisää. Sidra natural on EU:n nimisuojan alainen (protected designation of origin) ja tarkkaan kontrolloitu juoma eivätkä kaikki Espanjan siiderit eivät ole sidra naturalia.

sagardi_hana_web2

Suomessa olen nähnyt sidra naturalia myynnissä vain Inezissä Tampereella ja Black Doorissa Helsingissä. Gastropub Tuulensuussa Tampereella on ainakin ollut myynnissä hyvin erikoista ja monivivahteista Domaine Bordatton Txalapartaa Ranskan Baskimaalta, joka ei varsinaisesti ole sidra natural, mutta muistuttaa niitä hyvin läheisesti. Nämä kaksi ravintolaa ovat mielestäni Suomen parhaita paikkoja maistella siidereitä, etenkin jos on tarkoitus löytää erikoisempia pienten tuottajien siidereitä.

Advertisement