Tag Archives: Pienpanimo

Pienpanimoiden ulosmyynti

09 tiistai Hel 2016

Posted by in Pienpanimo, Politiikka

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , ,

Pienpanimoliitto on ajanut pienpanimoiden oikeutta myydä tuotteitaan suoraan panimolta jo vuodesta 1997, perustamisestaan lähtien. Siis oluen ulosmyyntiä muutenkin kuin perustamalla elintarvikekioskia, jossa myydään korkeintaan 4,7 % olutta. Puheissa oluen suoramyyntiin suhtaudutaan myönteisesti, mutta eduskunnassa asia ei etene. Kotimaisen viinitilan puodissa saa myydä 13 % tilaviiniä, mutta vain 4,7 % olutta. Miksi?

Alkon käsityöläisoluet

Alkon helmikuun 2016 Käsityöläisoluet -kampanja nosti kotimaisten pienpanimo-oluiden määrän vakiovalikoimassa hetkellisesti noin kuuteenkymmeneen. Sekin on vielä hyvin vähän, sillä pienpanimoiden markkinarako perustuu laajaan ja nopeasti vaihtuvaan tuotevalikoimaan. Jos pienpanimolla olisi oma puoti, valikoimassa olisi tyypillisesti 5–10 olutta.

 

Vuonna 2012 ilmestyneessä The Word Atlas of Beer kirjassa mainitaan Suomen kohdalla ”on vaikea kuvitella huonompia olosuhteita pyörittää pienpanimoa” (it is hard to imagine worse conditions in which to be a craft brewer). Kirjan ilmestymisen jälkeen maassamme on vielä kiristetty oluen verotusta ja mainontaa.

Suomessa on nyt yli 60 pienpanimoa, ja määrä on noin kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Kasvu ei kerro pienpanimoiden toimintaedellytysten paranemisesta, vaan pikemminkin siitä, että markkinoille tulee asiaansa intohimolla suhtautuvia yrittäjiä – kehnoista olosuhteista huolimatta.

Suomessa pienpanimo voi myydä tuotteitaan Alkoon, ravintoloihin tai ruokakauppoihin. Vaikka Alko helpottikin pienpanimo-oluen pääsyä valikoimiinsa viime vuonna, oluen matka Alkon hyllylle on silti jäykän prosessin takana, ja tuskin yksikään pienpanimo voi menestyä pelkällä Alkon myynnillä. Korkean verotuksen ja sääntelyn ansiosta ravintola-ala on kuralla ja enää noin kymmenen prosenttia alkoholista myydään ravintoloista. Monet pienpanimot tekevät 4,7 % olutta saadakseen juomansa ruokakauppoihin tai  perustamaansa elintarvikekioskiin. Tämä rajaa maukkaimat oluet pois, joissa pienpanimoiden luontevin markkina on.

Näin tukossa olevat markkinat tuskin elättävät kaikkia nykyisiä ja valmisteilla olevia panimoja. Ulosmyyntioikeus estäisi varmastikin konkursseja. Se lisäisi pienpanimoiden kannattavuutta, erityisesti suurien kaupunkien ulkopuolella. Parempi kannattavuus ja paremmat myyntikanavat näkyisivät suurempana valikoimana laadukkaampaa olutta. Turistit voisivat ostaa olutta mukaansa sieltä missä sitä tehdään.

Mikä tässä sitten mättää? Pelko Alkon monopolin särkymisestähän se taas mättää. Vakuuttakaa kansanedustajat, että pienpanimoiden ulosmyynti ei uhkaa monopolia, ja hanke menee läpi. Useat poliitkot ovat jo tällä kannalla.

Eiköhän anneta pienpanimoliitolle tämä ulosmyyntioikeus 20-vuotislahjaksi. Nyt, kun moni tuore ja rakenteilla oleva lähipanimo tarvitsee tukea.

 

Pienpanimo-olutta Tšekistä

12 perjantai Jou 2014

Posted by in Haastattelu, Pienpanimo

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , , , ,

Tšekki tunnetaan suurten panimoiden tekemästä edullisesta ja laadukkaasta lagerista, mutta viime vuosina sinne on pesiytynyt myös pienpanimoita. Muutamassa vuodessa tšekkiläisten pienpanimoiden määrä on kasvanut lähes tyhjästä 70 panimoon.

finnex_oluet_web

Tšekkiläisessä pienpanimo-oluessa yhdistyy vuosisatainen oluenpanotaito uuteen kokeellisempaan ja voimakkaampaan makuun. Tšekit ovat tottuneet juomaan olutta suuria määriä ja hyvä juotavuus on tallella myös heidän pienpanimoidensa oluissa. Nämä vaikutelmat minulle jäivät, kun maistoin lokakuun Olut Expossa Helsingissä Pivovar Antošin, Permonin ja Two Talesin oluita Finnex Beerin osastolla.

Tšekkiläistä pienpanimo-olutta viedään hyvin vähän ulkomaille, mutta uunituore maahantuontiyritys Finnex Beer on ottanut asiakseen tuoda niitä Suomeen. Haastattelin lokakuussa Olut Expossa Finnex Beerin tuotevastaavaa Jussi Leveelahtea ja hänen tšekkiläistä liikekumppaniaan Vladimir Kastornoyta. Kyselin alkuun Jussilta yrityksen toiminta-ideasta, jonka jälkeen Vladimir kertoi tarkemmin Tšekin pienpanimoskenestä.

finnex_miehet_web

Vasemmalta oikealla Finnex Beerin Evgeny Fedorov, Jussi Leveelahti ja Vladimir Kastornoy. Kuva: Finnex Beer.

Jussi, kuinka kauan olette toimineet?

Firma on ollut parisen kuukautta (lokakuussa 2014) paperilla toiminnassa ja viitisen päivää ennen Olut Expoa saimme ensimmäiset oluet Suomeen.

Suuntaatteko pelkästään Suomen markkinoille?

Täysin. Ideana on tuoda hyviä tšekkiläisiä oluita suomeen.

Miksi kiinnoistuitte Suomen markkinoista? Näyttääkö tilanne hyvältä?

Suomessa on kasvava craft -oluen kulutus ja suuremmat panimot menettävät pikkuhiljaa markkinaosuuksiaan käsityönä tehdyille oluille. Tšekeissä ja suomessa on tällä hetkellä IPA-buumi ja hyviä tuotteita saa helposti toimitettua tänne.

Tuotteko olutta muualta kuin Tšekistä?

Tästä on ollut puhetta, mutta yksi asia kerrallaan.

Leviääkö oluenne ympäri Suomen?

Varmastikin, kysyntää on ollut ympäri Suomen.

Minkälaisia oluita tuotte Suomeen?

Aika pitkälle kaikenlaisia. Tällä hetkellä Tšekissä pienpanimot tuottavat enemmän amerikkalaistyylistä IPAa ja APAa, joten aika paljon niitä, mutta myös klassisempia tšekkiläisiä huippuoluita. Turha mitään bulkkitavaraa roudata.

Mitkä ovat myyntikanavat?

Ravintolat ovat tällä hetkellä ykköskohderyhmä ja perinteisten olutravintoloiden lisäksi myös ruokaravintolat. Loistava tšekkiläinen olut, mikäs sen kanssa olisi parempaa kuin ruoka ja hyvä seura.

Entäpäs ruokakaupat?

Tällä hetkellä meillä ei ole valikoimassa yhtään olutta, joka Suomen rajoittuneen lainsäädännön takia pääsisi ruokakauppoihin. Ruokakauppaoluitakin tulee jossakin vaiheessa.

Onko teillä valikoimassa muuta kuin olutta?

Pelkkää olutta, se on kantava idea tällä hetkellä.

Ja sitten Vladimir Kastornoyn haastattelu:

Kuinka paljon Tšekissä on pienpanimoita?

Tänä vuonna (2014) kesäkuussa meillä oli ensimmäinen Tšekin pienpanimoiden yhdistyksen tapaaminen (Craft Brewery Association), jossa oli 70 panimoa edustettuna. Pienpanimoiden määrä on siis kasvanut 3-4 vuoden aikana lähes nollasta seitsämäänkymmeneen ja määrä on kasvamassa.

Minkä tyylisiä oluita Tšekin pienpanimot tekevät?

Tšekin markkinoilla on tällä hetkellä paljon suurten panimoiden tekemiä lagereita, joihin ihmiset kaipaavat vaihtelua. Pienpanimoiden tapaamisessa joka toisella panimolla oli IPA mukanaan ja se on tyyli, josta jokainen haluaa tehdä parhaimman version. Tällä hetkellä monet mielenkiintoiset tyylit, kuten imperial stoutit ja saisonit ovat yleistymässä.

Onko oluissa joitakin tšekkiläisiä erityispiirteitä?

Kyllä. Tšekissä oluenpanolle on hyvä pohja, hyvä tietotaito, vuosisataiset perinteet sekä useita oppilaitoksia ja yliopistoja, joissa koulutetaan oluenpanijoita. Jokaisessa keskisuuressa tai suuressa kaupungissa on oma panimo.

Käytätte varmaan myös tšekkiläisiä raaka-aineita?

Kyllä, monet Finnex beerin valikoimassa olevat oluet on humaloitu pilsner  -tyyppisillä tšekkiläisillä humalia. Pienpanimot käyttävät myös tuontitavaraa kuten amarillo ja chinook -humalia tehdessään erikoisempia oluita.

Tekevätkö pienpanimot lagereita?

Kyllä, niitä on useitakin hyvin mielenkiintoisia. Esimerkiksi Two Tales -panimo tekee tavallisen vahvuista lageria, mutta tuplasti humaloituna.

Miten tšekkiläiset suhtautuvat uuteen pienpanimokulttuuriin?

Tšekissä olutvallankumousta hidastaa pienpanimo-oluen hinta verrattuna suurten panimoiden tuotteisiin. Meillä suurten panimoiden olut on halpaa ja ihmiset haluavat juoda olutta suuria määriä.  Ei ole vitsi, että meillä tuopillinen olutta voi olla halvempaa kuin tuopillinen vettä. Vallankumous on alkanut, mutta se ei kasva niin nopeasti kuin esimerkiksi USA:ssa tai Britanniassa.

Onko tämä kulttuuri keskittynyt suuriin kaupunkeihin?

Tällä hetkellä Tšekin pienpanimokulttuuri on keskittynyt Prahaan. Pienimmissä kaupungeissa ihmiset ovat hyvin tottuneita perinteisiin oluisiin, kun taas Prahassa on ihmisiä, jotka ovat valmiita kulttuurin muutokseen ja heillä on varaa pienpanimo-oluisiin.  Silti turistina Tšekeissä ei ole helppoa törmätä baariin, joka myy pienpanimo-olutta. Uusia pienpanimo-oluita myyviä baareja on kuitenkin perusteilla.

Viedäänkö tšekkiläisiä pienpanimo-oluita paljon ulkomaille?

Tšekkiläisiä pienpanimo-oluita viedään hyvin vähän ulkomaille. Finnex Beer on asiassa pioneeri ja tällä hetkellä tšekkiläistä pienpanimo-olutta viedään lähinnä Suomeen.

Kiitos Jussi ja Vladimir haastattelusta! Odotan innolla oluidenne rantautumista Jyväskylään.

Suomalainen siideri

09 torstai Lok 2014

Posted by in Pienpanimo, Siideri, Viini

≈ 4 kommenttia

Avainsanat

, , , , , , ,

Suomalainen siiderikulttuuri on nuorta, mutta parinkymmenen vuoden sisään markkinoille on ilmaantunut parisenkymmentä kotimaista siiderinvalmistajaa. Siiderikulttuuriamme leimaa 4,7 % siidereiden hallitseva osuus. Lisäksi valtaosa suomalaisesta siideristä on valmistettu vedestä, omenamehutiivisteestä ja sokerista, mikä on kaukana alkuperäisestä siiderin ideasta, eli käytetystä omenamehusta. Suomen lain mukaan siideri on hedelmäviini, joka on valmistettu omenasta tai päärynöistä, tai näistä hedelmistä valmistetuista mehuista tai mehutiivisteistä. Hedelmäviinin valmistuksessa laki sallii avokätisen sokerin lisäyksen. Mutta valmistetaan Suomessa rehdimpiäkin siidereitä, joissa ei mässäillä sokereilla ja mehutiivisteillä.

sorkuulas_web

Suomalaisen siiderin historia lasketaan yleensä alkavaksi vuodesta 1962, jolloin Marlin Golden Cap tuli ensimmäisenä kaupallisena siiderinä markkinoille. Tämän siiderin vahvuus vaihteli historiansa aikana viiden ja kahdeksan prosentin välillä. Vuonna 1995 tullut lakimuutos salli siidereiden myynnin ruokakaupoissa, mikä nosti nosti suosioon 4,7 % -vahvuiset siiderit. Samoihin aikoihin Golden Cap myytiin Sinebrychoffille ja Golden Cap sai kilpailijan, Olvin Fizzin. Siideristä tuli ruokakauppojen massatuote.

Omenamehun tyypillinen sokeripitoisuus on 10-15 %, josta tulee kuivaksi käytettynä noin 5-8 % alkoholia. 4,7 % -raja ei siis ole siiderille luontainen, vaan yleensä edellyttää vedellä lantraamista, poikkeuksena makeat ranskalaiset siiderit, joissa on korkea jäännössokeripitoisuus.

Nykyään omenapitoisempaa siideriä valmistavat Suomessa kaupallisesti kaksi pelkästään siideriin keskittynyttä valmistajaa, pienpanimot sekä viinitilat. Saattaa joku isompienkin panimoiden valmistama siideri sisältää suuremman omenamehupitoisuuden, mutta omenamehupitoisuutta harvoin paljastetaan. Jos suomalaisen massatuotetun siiderin mehupitoisuutta ei kerrota, oletan sen olevan pieni, sanotaan alle 50 %.

Vain osa suomalaisista siidereistä valmistaa siiderinsä suomalaisesta omenasta. Koska juoman valmistus on työvaltaista ja työ on suomalaista, voidaan kuitenkin ajatella, että siideri on suomalaista.

Varsinaisia siideritiloja ovat Kuura Cider Fiskarsissa ja Jenni Silvennoisen luotsaama Ciderhouse Kaarinassa. Tosin Ratebeer -sivuston mukaan Ciderhouse on lopettanut toimintansa. Ciderhousen valikoimassa oli  kaksi suomalaisista omenoista valmistettua 4,5 % siideriä, joista toinen on luomuversio.

Vielä alkuvuonna 2016 Kuura Cider valmisti siideriään Rekolan panimon tiloissa, mutta on siirtämässä tuotantoaan vuoden 2016 aikana omiin tiloihin. Kuuran päätuote on kotimaisista omenista omenoiden omilla villihiivoilla käytetty real cider. Jatkossa markkinoille tulee varmasti muitakin juomia.

Siideriä valmistavia kotimaisia viinitiloja ovat:

Alahovin viinitila, Kuopio
Alitalon viinitila (Ciderberg), Lohja
Paksuniemen juomatehdas, Rääkkylä
Kaskein marja, Luumäki
Vuokatin viinitila, Vuokatti
Viini & puutarhatila Pihamaa, Kalkkinen, Asikkala
Ollinmäen viinitila, Anttola, Mikkeli
Lepaan viinitila, Lepaa,  Hattula
Temolan viinitila, Puumala

Kaikkien näiden viinitilojen sivuilla ei ole mainintaa siideristä, mutta ainakin niiden tiedetään valmistaneen siideria. Näillä tiloilla siideri on yksi tuote muiden kotimaisia hedelmiä ja marjoja hyödyntävien tuotteiden joukossa. Siidereitä myydään yleensä tilamyymälässä ja lähiseudun ruokakaupoissa ja useimpien tilasiidereiden saatavuus on tämän vuoksi heikkoa, jos ei satu liikkumaan tilan lähellä. Vaikka viinitilat voivat myydä vahvempaa siideriä tilan myymälässään, monet tiloista panostavat ruokakauppavahvuiseen siideriin. Vaikkakin viinitilat voivat valmistaa siiderinsä paikallisesta omenasta, monen tilasiiderin makumaailmalla tavoitellaan mielestäni suuren yleisön makutottumuksia. Tilasiidereistä ainoastaan yksi on myynnissä Alkon vakiovalikoimassa (2014), Kaskein marjan Sör.

Tilasiidereiden markkinointi on usein hämmästyttävän pienimuotoista. Esimerkiksi parasta maistamaani suomalaista siideriä, Niemisbygårdin viskitynnyrissä kypsytettyä siideriä, ei mainita valmistajan sivuilla lainkaan ja vain tarkkasilmäinen lukija ylipäätään huomaa tilan valmistavan siideriä.

Siidereitä valmistavia kotimaisia pienpanimoja ovat:

Saimaan juomatehdas
Panimoravintola Bruuveri
Malmgårdin panimo
Suomenlinnan panimo
Panimoravintola Plevna
Vakka-Suomen panimo
Panimoravintola Koulu
Saimaan Juomatehdas
Nokian panimo
Laitilan wirvoitusjuomatehdas
Top Fuel

Näistä panimosiidereistä vain osa on tehty suomalaisesta omenasta. Panimoilla siiderinvalmistuksen lähtökohta onkin usein erilainen kuin viinitiloilla; siinä missä viinitiloilla siiden lähtökohta on omenan hyödyntäminen ja jalostaminen, niin panimoille siideri on tuote, jolla täydennetään valikoimaa ja hyödynnetään olemassaolevaa valmistuskapasiteettia sekä jakelua. Osalla pienpanimoista on aitoa kiinnostusta siiderin laadun kehittämiseen, mutta mielestäni kaikilla pienpanimoilla siiderissä ei ole samaa tinkimättömyyttä kuin heidän oluissaan. Asiaan vaikuttaa varmastikin kotimaan markkinat, jotka suurelta osin vesi-mehutiiviste-sokeri -linjan siidereiden määrittelemät. Virkistävänä poikkeuksena Malmgårdin panimo on valmistanut tavallisen ruokakauppavahvuisen siiderin ohella suomalaisista omenoista rutikuivaksi käytetyn 5,8 % Malmgård craft ciderin.  Toivottavasti Malmgård pitää tämän tinkimättömästi tehdyn siiderin valikoimassaan.

Virkistävä poikkeus on myös Saimaan juomatehtaan kuulas luomuomena -siiderien sarja, joka erottuu rehdillä markkinoinnillaan. Juomatehdas kertoo sivuillaan selkeästi miten siiderit valmistetaan unkarilaisesta luomuomenasta ilman lisättyä sokeria. Tämä on oikeastaan poikkeuksellista siidereiden markkinoinnin mielikuvaviidakossa, jossa mielikuvaa tuotteesta yritetään parantaa jättämällä jotain sanomatta ja ripottelemalla tekstiin mielekuvaa luovia, mutta tarkoitukseltaan hämäräksi jääviä termejä, kuten ’perinteinen’ tai ’aito’. Saimaan juomatehtaan tytäryhtiö panimoravintola Bruuveri tekee myös tinkimättömiä kuivan rapeita siidereitä.

Kotimaista siiderinvalmistusta leimaa siis voimakkaasti kuluttajien tottumus ruokakauppavahvuiseen siideriin, jonka tarkoitus on olla enemmänkin helppo, virkistävä ja raikas, kuin syvänmakuinen nautiskelujuoma. Muutama virkistävä poikkeus pyristelee tottumuksia vastaan, mutta Suomessa perinteet siiderin valmistukseen lähtien siideriin tarkoitetun omenan viljelystä ovat vielä hennot. Nykypäivänä perinteiden synnyttäminen ei ole helppoa ulkomaantuonnin puristuksessa,  sillä esimerkiksi ranskalaiset siiderit ovat hinta-laatu -suhteeltaan Alkon parhaimpia juomaryhmiä.

Myyntikanavat, eikä itse omenan luonne, määrittelevät harmillisen paljon suomalaista siideriä. Alko ei ole riittävä myyntikanava yhdellekään kotimaiselle siiderinvalmistajalle ja toisaalta 4,7 % -raja ei ole omenamehulle käytetylle juomalle luontainen. Moni kotimainen siideri olisi jäänyt maistamatta ilman Suomen parasta siideriravintolaa, Helsingissä sijaitsevaa Black Dooria.

Olen koonnut ylläolevat valmistajat perustuen oman kokemukseeni ja ratebeerin tietoihin. Jos huomaatte tiedoissa puutteita tai virheitä, otan mielelläni korjausehdotuksia vastaan.

Muutokset julkaisemisen jälkeen:
Lisätty Ollinmäen viinitila, Lepaan viinitila, sekä linkit viinitiloihin (11.10.2014)
Lisätty Temolan viinitila (2.9.2015)
Lisätty Kuura Cider ja Top Fuel, päivitetty Ciderhousen tila sekä vaihdettu Niemisbygård Paksuniemen juomatehtaaksi (8.5.2016)

Sahtikrouvi

07 sunnuntai syys 2014

Posted by in Pienpanimo, Ravintolat, Sahti

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , ,

Hartolan Krouvissa toimii sahtia valmistava panimoravintola, tanssilava ja camping-alue. Yhdistelmä on hyvin suomalainen, mutta ainutlaatuinen. Tutustuimme Krouviin ja erityisesti sen panimoravintolaan Sahtikrouviin sahtikirjan kolmen kirjoittajan ja valokuvaajan voimin elokuun 2014 lopussa.

sahtikrouvi_ulkoa_web2

Sahtikrouvi on Lammin sahdin, Finlandia sahdin, Hollolan Hirven ja Pihamaan sahdin ohella yksi viidestä kaupallisesta panimosta, joille sahti on päätuote. Sahtikrouvi valmistaa yhdenlaista sahtia ja sitä tarjoillaan panimoravintolan ohella parissa lähiseudun kesätapahtumassa, kuten Uotinpäivillä Sysmässä heinäkuussa ja Hartolan Markkinoilla syyskuussa. Krouvin sahti on yleensä kuulunut myös Helsinkiläisen St. Urho’s pubin toukokuisten sahtiviikkojen valikoimaan. Sahtia ei myydä Krouvista mukaan, mutta sahtivierrettä myydään. Panimo tuottaa sahtia muutamia tuhansia litroja vuodessa.

Matti Punakallio mäskäys- ja siivilöintimyllyn äärellä

Matti Punakallio suunnittelemansa mäskäys- ja siivilöintimyllyn äärellä

Sahtikrouvin omistaja ja oluenpanija Matti Punakallio on suunnitellut laitteiston hartaudella ja ajatuksella. Laitteistossa on monia työvaiheita säästäviä oivalluksia ja prosessi kulkee jouhevasti painovoimalla alaspäin. Panimon sydän on Matin suunnittelema ja teettämä teräksinen mäskäys- ja siivilöintiastia, johon mahtuu kerralla 500 kg mallasta. Tästä mallasmäärästä saa noin 1200 litraa sahtia. Astia on vaakatasossa oleva sylinterimäinen mylly, joka pyörii mäskäysvaiheessa sähkömoottorilla. Toimintaperiaate muistuttaa betonimyllyä, eli astiassa on kiinteät sekoituslavat, mutta mäskin sekoitus tapahtuu astiaa pyörittämällä. Mäskäyksen jälkeen nestemäinen vierre valuu painovoimaisesti lämmönvaihtimeen keitettäväksi ja mäskin kiintoaines tiputetaan astian luukuista alapuolella olevaan astiaan, josta se kärrätään eläinten rehuksi.

Matti keittää vierrettä puolisen tuntia, jonka jälkeen lämmönvaihdin jäähdyttää vierteen.  Jäähdyttimeltä vierre menee kylmäsäilytystankkiin, josta sitä voidaan siirtää käymistankkeihin tai myydä asiakkaalle.  Mattihan aloitti panimotoiminnan 80-luvulla pelkällä vierteen myynnillä ja parhaimpina vuosina vierrettä myytiin huikeat 30000 litraa vuodessa. Laitteisto on siis suunniteltu erityisesti vierteen valmistusta varten. Sahtia Krouvissa on myyty vuodesta 1996.

Matin ensimmäinen kuurna toimii nyt panimon ohjauspaneelina

Panimon ohjauspaneeli on pultattu kuurnaan, jolla Matti aikoinaan aloitti sahdinpanon

Sahti virtaa seinän toisella puolella olevan ravintolan hanoihin suoraan käymistankeista. Sahti myydään 1/3 litran tuopeissa. Vaikkakin Matin mukaan sahdin myynti on vähentynyt huippuvuosista, tanssijoille se näyttää maistuvan hyvin. Matti tekee sahtinsa pelkästään ohramaltaasta kantavierteellä 23,5 ja siinä on alkoholia 9 %. Tumma väri tulee tumman ruismaltaan sijaan tummasta karamellimaltaasta. Katajaa hän ei käytä.

Sahtikrouvin sahti on tumman ruskeaa ja läpinäkymättömän sameaa. Pinnalla näkyy pientä poreilua. Tuoksu on makeahko sisältäen toffeen, karamellin, leivän ja banaanin aromeja. Maku on alkuun makeahko, mutta lämmittävä alkoholi kuiventaa vaikutelmaa loppua kohti. Vaikkakin maussa on makeutta, se on keskivertosahtia kuivempi ja pidemmälle käynyt. Päällimmäiseksi maussa jäävät karamelli, tummat kuivatut hedelmät, banaani, viinikumimainen hedelmäisyys ja lämmittävä alkoholi.  Katajan makua ei ole. Sahdista tulee mielleyhtymä tummiin belgialaisiin trappist -oluisiin. Ehkäpä vierteen tavallista pidempi keittäminen saa sahdin muistuttamaan enemmän vahvoja maltaisia oluita. Sahti on erittäin runsas ja miellyttävä, sekä myös petollisen juotava.

Vierailumme aikana Krouvin lavalla esiintyi Teuvo Oinas & Kiintotähti sekä Saija Tuupanen & Ex-miehet. Tanssilava on suuri ja väkeä oli paljon. Tanssin ystäviä tulee tänne kauempaakin ja osa tanssijoista myös yöpyy camping-alueella. Matti näytti itsekin viihtyvän tassilattialla hyvin.

Teuvo Oinas & Kiintotähti

Krouvin lavalla Teuvo Oinas & Kiintotähti

Panimoravintola Sahtikrouvi on auki kesäisin torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin. Krouvi on nelostien (E75) varrelta noin 6 km, ja Hartolassa päin liikkuessa panimoravintolaan voi poiketa sahdille, vaikka ei olisikaan menossa tansseihin tai leiriytymään. Tanssit ovat perjantai-iltaisin, jolloin panimoravintola jää tanssilavan puolelle. Aukioloajat kannattaa tarkistaa Krouvin kotisivuilta.

Lisätietoa kaupallisista sahtipanimoista löytyy Suomalaiset pienpanimot -kirjasta sekä Olutkellarin sahtioppaasta.

Oluella Barcelonassa

23 maanantai Kes 2014

Posted by in Espanja, Pienpanimo, Ravintolat

≈ 3 kommenttia

Avainsanat

, ,

Espanja tunnetaan viineistään, mutta espanjalaiset juovat paljon myös olutta. Eikä suurissa kaupungeissa valikoimakaan ole enää pelkkää teollisuuslageria. Erityisesti Barcelonaan on syntynyt viiden vuoden sisään pienpanimo-olutta suosivia paikkoja, kuten olutkirjailija Pete Brown blogissaan mainitsee. Barcelonan läheinen Penedesin viinialue tuottaa yli 100 miljoonaa pulloa cava -kuohuviiniä vuodessa, joten cava on luonnollisesti kaupungin ykkösjuoma. Kaupungissa on kuitenkin totuttu hyvin monimuotoiseen, kokeilevaan ja uutta hakevaan ruokakulttuuriin, joten pienpanimo-olutkin on siellä kotonaan.

biercab_web

Kesäkuisella Barcelonan vierailullani ensimmäinen olutkohde oli BierCaB, ratebeer -sivustonkin kaupungin parhaaksi listaama olutravintola. Tämä ravintola on Barcelonan modernissa Eixamplen kaupunginosassa ja ravintola näyttää pelkistetyn nykyaikaiselta, jopa hieman skandinaavisella tavalla. Palvelu oli erittäin nohevaa, asiakas otettiin vastaan heti sisään saavuttuaan ja oluet tulivat asiantuntevasti ja tehokkaasti eteen. Hanaoluiden valikoima oli hyvin vakuuttava: kolmekymmentä hyvin valittua olutta eri puolilta maailmaa, joista paikallisia noin puolentusinaa. Valikoima oli hieman painottunut olutravintoloiden nykysuuntauksen mukaisesti tuhteihin makupommeihin, mutta mukana oli riittävästi myös helpommin juotavaa miedompaa olutta. Maistoin Navarralaisen Naparbier -panimon saisonia ja pilsneria ja molemmat olivat erittäin tyylinmukaisia ja maukkaita.

biercab_ruoka_web

Ruokalista oli yllättävän pitkä ja kirjava sisältäen esimerkiksi tapaksia, burgereita, sandwitchejä ja iberialaisia erikoisuuksia. Ehkäpä monimuotoisen ruokalistan oli ajateltu täydentävän monimuotoista olulistaa. Lautasellinen paikallisia kinkkuja ja makkaroita sopi täydellisesti pilsnerin kanssa, yksinkertaisen maukasta. Lyhyen visiitin perusteella kyseessä on todellakin yksi Euroopan parhaista olutravintoloista.

alehop_ulkoa_web

Toinen kohde oli Ale & Hop -ravintola viihtyisässä Bornin kaupunginosassa. Olin ovenkahvassa kiinni avautumishetkellä perjantaina puolenpäivän aikaan, mutta porukkaa ravintolaan alkoi valua verkkaiseen tahtiin vasta yhden jälkeen. Baaritiskillä seuraani liittyi voimakkaasti hampulta tuoksuva mies, joka paljastui vapaapäiväänsä viettäväksi tarjoilijaksi yhdestä Barcelonan arvostetuimmista olutravintoloista, La Cervetecasta. Mies mainitsi omiksi suosikkiolutravintoloikseen BierCaBin, Cervetecan ja Ale & Hopin. Myöhemmin seuraan liittyi myös Ale & Hopin omistaja Alberto, ajettuaan sisään keskittyneen näköisesti uutta varastosaldo-järjestelmää. Alberto on taustaltaan enemmän olutfriikki kuin ravintoloitsija, mutta on nostanut ravintolan kolmen toimintavuoden aikana yhdeksi Barcelonan mielenkiintoisimmista olutravintoloista.

alehop_taps_web

Ale & Hopissa oli 10 hanaolutta, joista puolet paikallisia. Lisäksi kattava valikoima erikoisiakin pullo-oluita ympäri maailman. Kaksi olutta tarjoiltiin real alena käsipumpusta, joista toinen oli englantilainen ja toinen paikallinen katalonialainen Ales Agullons Edgar. Edgar oli tyyliltään amerikkalainen pale ale ja ainakin tuona iltapäivänä selvästi paikan myydyin olut. Paikalliset oluet olivat täälläkin hyvin tehtyjä ja tyylipuhtaasti britannian ja USAn aleperinteeseen nojaavia: brown alea, pale alea ja double IPAa.

alehop_ruoka_web

Myös ruokakonsepti on hyvin erottuva: paikka keskittyy kasviruokaan ja tarjolla oli esimerkiksi kasvisburgereita, quesadilloja, dippejä ja juustoja, varsin mukavan näköistä sormiruokaa. Alberto itse kertoi syövänsä kasvispainotteisesti, mutta toisinaan myös lihaa. Hänen mukaansa ravintolassa tarjottavan lihan alkuperän ja tuotannon eettisyyden varmistaminen on sen verran työlästä, että hän päätti jättää lihan pois ruokalistalta.

Juuri kun olin lähdössä Cervetecaan, hampulta tuoksuva mies sanoi sen aukeavan vasta klo 18. Alberto suositteli minulle sen sijaan läheistä Mosquito -olutravintolaa, joka on yksi kaupungin kolmesta Alberton tuntemasta real ale -paikasta Cervetecan ja Ale & Hopin ohella. Mosquito täytti selvästi hyvän olutravintolan tunnusmerkit, mutta suosio näytti perustuvan enemmän aasialaiseen street food -vaikutteiseen ruokaan, listalla oli esimerkiksi dim sumeja ja noodeleita. Perjantai-iltapäivällä paikassa kuhisi ja ihmiset jonottivat päästäkseen syömään. Join Beer Cat Barcelona Blonden real alena, ihan kelpo amerikkalaisittain humaloitu golden ale.

rossesitorrades_web

Perjantaipäivän päätteeksi kävin hakemassa repullisen tuliaisia yhdestä kaupungin parhaista olutkaupoista, Rosses i Torradesista. Kaupassa on muutaman sadan oluen valikoima ja espanjalaiseen tyyliin siellä voi sekä ostaa että maistella juomia. Espanjalaisia pienpanimo-oluita oli noin nelisenkymmentä, joista valtaosa katalonialaisia. Täälläkin amerikkalaisittain humaloidun alen osuus pisti silmään.

Tämän pikaisen Barcelonan olutkierroksen perusteella espanjalaisten pienpanimo-oluiden laatu oli yllättävänkin hyvä. Hanaoluissa ei ollut laatuongelmia, eikä maun laatua yritetty korvata maun voimakkuudella. Monet oluet olivat amerikkalaisittain humaloituja, jotka tuntuvat nykyään maistuvan melko samanlaiselta riippumatta valmistusmaasta, etenkin jos oluet on tehty amerikkalaisten tarkkaan määritettyjen tyylikategorioiden mukaan. Hieman kärjistäen amerikkalaista pale alea tai IPAa voisi verrata ranskalaisiin perunoihin: molempia saa ympäri maailman ja yleensä jo etukäteen tietää mitä tuleman pitää. No, pitäähän Espanjaistenkin IPAnsa saada ja ekologisuuden sekä tuoreuden nimissä olut kannattaa tehdä lähellä asiakkaita. Ehkäpä Espanjan pienpanimoskenen kypsyessä markkinoille alkaa tulla persoonallisempia ja paikallisemman makuisia oluita. Löytyihän jo nytkin olutkaupasta paikallisessa viinitynnyrissä kypsytetty olut.

Jos Espanjan oluet eivät sinällään tarjoakaan paikallista eksotiikkaa, niin olut ja ruoka yhdessä sen tekevät. Aloin jo pohtimaan voikohan tässä kaupungissa ollenkaan pitää olutravintolaa ilman hyvää ruokaa. Ainakin käymistäni kolmesta olutravintolasta löytyi hyvin gastronominen ja persoonallinen ruokalista.

Ja lopuksi neuvo Barcelonan ravintolakierrosta suunnitteleville: Barcelonassa ravintoloiden aukeamisaikojen kanssa saa olla tarkkana. Monet ruokaa tarjoavat ravintolat aukeavat vasta klo 17 tai 18. Osa näistä on lisäksi auki iltapäivällä, esimerkiksi klo 13-16. Jotkut ravintolat taas ovat auki puolesta päivästä eteenpäin, varsinkin loppuviikkoa kohti.

Suuret Oluet Pienet Panimot Tampereella

25 sunnuntai Tou 2014

Posted by in Pienpanimo, Tapahtumat

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, ,

Käväisin lauantaina 24.5.2014 Tampereen Suuret oluet pienet panimot -olutfestivaalilla. Tarjolla oli yli sata suomalaista pienpanimo-olutta. Oluet olivat ehkäpä aiempia vuosia kevyempiä ja juotavampia. Tarjolla oli runsaasti hyvää keskivahvaa käyttöolutta siemailtavien kuriositeettien sijaan. Amerikkalaiset sitruksiset humalat olivat vahvasti edustettuna. Alla on poimintojani olutvalikoimasta. Maistelin erityisesti oluita, jotka eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja ja esimerkiksi Hiisi-panimon oluita en maistanut, koska törmään niihin usein Jyväskylässä. Tapahtuma oli erittäin suosittu ja sääkin suosi tapahtumaa. Festivaalin puuhamiehen Pekka Kääriäisen mukaan 6000 kävijän raja meni rikki lauantaina päivällä. Seuraavat SOPP tapahtumat ovat 26.-28.6.2014 Lahden Matkustajasatamassa ja 24.-26.7.2014 Helsingin Rautatientorilla.

Kuva

Beer Hunter’s Porista on ollut monena vuonna SOPP-festivaalin valopilkkuja ja niin oli tänäkin vuonna. Listalla oli kuusi olutta, joista kolme oli panimon vakiotuotteita. Uutuuksista Hyppy IPA (2,8 %) ja Polaris IPA (5 %) olivat humaloitu uudella saksalaisella Polaris -humalalajikkeella, jossa on mielenkiintoinen yskänpastillia muistuttava maku. Humalointi oli runsas, mutta ei överiksi vedetty ja oluiden juotavuus oli hyvä. Simcoe Saison (6 %) oli nimensä mukainen: tuoksussa mäntymäistä simcoe -humalaa ja maussa saison-hiivan tuomaa kirpeää hedelmäisyyttä.

Panimoravintola Plevnan uutuus oli tänä vuonna Seelanti N.P.A (4,7 %), uusiseelantilaisella Motueka -lajikkeella humaloitu pale ale. Tämä oli festivaalin yksi liukkaimmin alas menevistä oluista ja sopi hyvin festarin alkuun. Motueka on kotipanimossanikin suosikkihumalia, koska lajike tuottaa maukkaita trooppisten hedelmien aromeja olematta kuitenkaan yliampuva.

Malmgårdin panimolla oli tarjolla juuri ennen festivaalia tynnyröity Suomen Olutseuran 25-vuotisjuhlan kunniaksi pantu XXV Dark Saison (6,8 %). Maussa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla kaakao ja ylikypsät hedelmät. Olen itsekin pannut yhden tumman oluen saison-hiivalla ja tuolloin tummien maltaiden ja hiivan tuottaman hedelmäisyyden tasapainoon asettuminen otti aikansa. Ehkäpä tässäkin oluessa maut vielä integroituvat paremmin kesän kuluessa, vaikka hyväähän tämä oli nytkin.

Bryggeri Helsingin Maibock (6,8 %) oli festivaalin yksi mielenkiintoisimmista oluista. Tämä maibock on lager- ja vehnäoluthiivoilla käytetty hybridi, jossa on piirteitä sekä hedelmäisestä saksalaisesta vehnäoluesta että raikkaasta hunajaisesta lagerista. Soljuu petollisen helposti kurkusta alas.

Ruosniemellä pantu Ruosniemen panimon ja Sori Brewingin yhteistyöolut Vientiassistentti Gose (4,1 %) noudatti historiallista saksalaista oluttyyliä nimeltään Gose. Gose on ale-hiivalla tehty vehnäolut, joka maustetaan suolalla ja korianterilla. Kuten arvata saattaa, tälläinen erikoisuus herätti keskustelua, toisten mielestä suolaa oli liikaa ja toisten mielestä liian vähän. Mielestäni suolan määrä oli hillitty, mutta tunnistettavissa. Historiallisesti näissä oluissa on ollut myös maitohappokäymistä, mutta tässä erässä maitohappokäyminen oli korvattu saksalaisella happamalla maltaalla (sauermaltz), joka antoi oluelle hyvin miedon maitohappoisen happamuuden.

Saimaan juomatehtaan tiskiltä parhaiten jäi mieleen Panimoravintola Bruuverissa pantu Django & Steven Pale Ale (5,2 %). Bruuverin ydinosaamista on taitava amerikkalaisten humalien käyttö ja tässä tuhdisti greipiltä ja männyltä maistuvassa oluessa se tuli hyvin esille.

Hollolan Hirveltä oli tarjolla uutuutena runsaan maltainen YlämaanHirvi (7,7 %). Tämä on epäilemättä panimon paras olut, legendaarisen Kivisahdin jälkeen tietenkin.

Kirja: Suomalaiset pienpanimot

18 sunnuntai Tou 2014

Posted by in Kirja, Olutkulttuuri, Pienpanimo, Sahti

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, ,

Sain Kirjakaarelta luettavakseni Santtu Korpisen ja Hannu Nikulaisen kirjoittaman Suomalaiset pienpanimot -kirjan. Miehethän ovat tehneet vakuuttavaa työtä ja alla on sangen kehuva kirja-arvioni. Arvio perustuu kirjan sähköiseen esiversioon. Kirjan julkistamistilaisuus on 10.6.2014 Bryggeri Helsingin panimoravintolassa.

suomalaiset_pienpanimot_kansi2

Suomen kieltolain jälkeinen pienpanimokulttuuri pääsi vauhtiin 90-luvun alkupuolella, jolloin suunnan näyttäjiä olivat erityisesti Kappelin panimoravintola Helsingissä sekä Lammin sahti. Tämän jälkeen panimoinnostus hieman laantui ja 2000-luvun molemmin puolin moni pienpanimo lopetti toimintansa. Elämme nyt Suomalaisten pienpanimoiden toista aaltoa. Parin vuoden sisään on syntynyt yllättävän monta pienpanimoa, siitäkin huolimatta, että lainsäädäntöön ja panimoiden toimintaedellytyksiin ei ole tullut kauan toivottuja parannuksia. Ehkä tämä toinen aalto liittyy USA-vetoiseen maailmanlaajuiseen pienpanimoiden määrän ja pienpanimo-oluen arvostuksen lisääntymiseen. Ihan vuoden sisään pienpanimo-olut on valtavirtaistunut Suomessa ja nyt pienpanimo-olutta saa muualtakin kuin maan parhaista olutravintoloista. Onnittelut kirjoittajille ja kustantajalle loistavasta ajoituksesta! Tämänkaltaista kirjaa ei ole aiemmin kirjoitettu ja toisaalta pari vuotta sitten tämä kirja olisi ollut paljon ohuempi. Lähin vastaava kirja, Seppo Bonsdorffin Suomen panimot, on julkaistu 1997.

Suomen pienpanimot -kirja esittelee 34 kaupallisen panimon ja lisäksi Viking maltin mallastamon, VTT:n koepanimon sekä Teerenpelin ja Beer Huntersin viskitislaamot. Kirja luotaa ihmisiä ja tarinoita panimoiden takana onnistuen siinä hyvin. Panimoesittelyt alkavat lyhyellä yleiskuvauksella ja jatkuvat vapaamuotoisella haastattelulla. Kysymykset luotaavat oluentekijöiden taustoja, ajattelutapaa ja tulevaisuutta. Panimoiden tulevaisuuden suunnitelmat ovat erityisen mielenkiintoista luettavaa. Jokaisesta panimosta on pieni tietolaatikko, jossa kerrotaan laitteiston koostumus, henkilökunnan määrä ja tuotantokapasiteetti. Olenkin monesti miettinyt mitä kokoluokkaa nämä pienpanimot ovat. Tätä tietoahan ei löydy kovin helpolla internetistäkään. Panimoesittelyn päätteeksi Hannu Nikulainen arvioi analyyttisen diplomaattiseen tyyliinsä kolme olutta jokaisen panimon valikoimasta. Oluista on esitetty tekniset tunnusluvut (alkoholi-, väri- katkeruus- ja kantavierrearvot), mutta ei raaka-aineita. Oluiden raaka-aineiden listaaminen olisi tukenut maku-arvioita ja ollut muutenkin ollut mielenkiintoista sisältöä. Kaikki panimothan näitä tietoja eivät halua paljastaa, mutta useimmiten kuitenkin pienpanimot haluavat näyttäytyä avoimempina kuin suuret panimot.

Kirjassa on runsaasti upeita valokuvia. Kuvat ovat hyvin tunnelmallisia, monin paikoin suorastaan romanttisia. Tuo määrä kuparia ja terästä saa oluenpanijan kuolaamaan. Kuvissa ja tekstissä on käsitelty suhteellisen vähän oluenpanon tylsiä vaiheita, kuten pullotusta tai laitteiston pesua. Näinhän juomakirjallisuudessa asiat on perinteisesti esitetty, mutta mielestäni aika olisi jo kypsä realistisemmallekin kuvaukselle panimon toiminnasta. Käytännössä kuitenkin suuren osan panimon arjesta täyttää laitteiden pesu, oluen pullotus ja tölkitys, markkinointi, jakelu ja byrokratia. Seuraavan painoksen tullessa ajankohtaiseksi, kirjoittajat voisivat esimerkiksi työskennellä pari päivää panimossa ja kirjoittaa kokemuksistaan.

Panimokuvausten tueksi kirjan alussa on noin kolmisenkymmentä sivua oluenpanon taustatietoa, kuten oluen historiaa, valmistuksen periaatteita, raaka-aineita, keskeisen sanastoa ja oluttyyleihin jaottelua. Tämä hyvin napakka esitys aiheesta on Hannun käsialaa, kun taas haastattelut ovat Santun tekemiä. Kirjan lopussa listataan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana toimintansa lopettaneet pienpanimot, hyvin mielenkiintoinen lista sekin.

Kirja on näyttävä ja helppolukuinen, sopii ihan kaikille suomalaisesta oluesta kiinnostuneille. Jos tämä kirja olisi olut, kuvailisin juotavuutta erinomaiseksi. Uutta asiaa on runsaasti myös olutfriikeille ja siinä mielessä tämä kirja erottuu hyvin olutkirjojen massasta. Tämän kirjan lisäksi mainio tietolähde suomalaisisista panimoista on beerfinland.com -sivusto, enemmän panimohistorian näkökulmasta.

Tämän kirjan ovat arvioineet myös olutblogit Olutkellari ja Reittausblogi. Kirjan julkistamistilaisuuteen 10.6.2014 klo 16 alkaen Bryggeri Helsinkiin ovat kaikki tervetulleita jututtamaan kirjoittajia. Saman päivän aamuna 10.6. klo 9:00-9:40 Santtu ja Hannu ovat Radiorockin vieraina. Kirja tulee kesäkuussa myyntiin valikoituihin olutravintoloihin ja pienpanimo-olutta myyviin kauppoihin ympäri suomen.

Disclaimer: Hannu on hyvä ystäväni ja olen aiemmin asiatarkastanut Hannun kirjoittaman kirjan alkuosan pohjatieto -osion. Pientä jääviyttä siis. Toisaalta useinhan tuttu arvioija on alitajuisesti kriittisempi, jottei tulisi vahingossakaan vedettyä kotiinpäin.

Amatöörimäisiä etikettejä

21 maanantai Huh 2014

Posted by in Pienpanimo, Tyyli

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, ,

Amerikkalainen design-legenda Milton Glaser ruoti muutama viikko sitten New York Timesissa mehukkaasti pienpanimo-oluiden (craft beer) etikettejä. Milton on luonut I ♥ NY logon ja Brooklyn Breweryn graafisen ilmeen, joten hän tietää mistä puhuu. Miltonin mukaan pienpanimon etiketin tuleekin näyttää amatöörimäiseltä ja tavoitteena on luoda illuusio, että panimo ei tiedä graafisen suunnitelun suhteen mitä on tekemässä. Missään tapauksessa ei haluta näyttää Budweiserilta. Esimerkkinä hän käyttää muun muassa Mikkeller Beer Hop Breakfast -oluen etikettiä, jonka lastenkirjoja muistuttava piirros ei juurikaan liity itse olueen.

Yhdysvaltojen markkinoilla pienpanimoiden on varmasti tärkeää korostaa eroa megapanimoihin, mutta ei Suomessakaan ajatus pienpanimoetikettien tahattomasta tai tarkoituksellisesta kotikutoisuudesta aivan metsään mene. Suomessa gaafinen tyyli näyttää jakavan pienpanimot pienempiin ja suurempiin pienpanimoihin. Suomen Pienpanimoliiton parilla suurimmalla jäsenellä on erittäin virtavaiset tarkkaan brändätyt etiketit. Monella pienemmällä pienpanimoliiton jäsenellä taas etiketeistä löytyy paikoitellen köyhemmän näköistä ulkoasua, hienoista kömpelyyttä ja halua näyttää, että säännöt eivät ole samat kuin isoilla panimoilla. Toisaalta Suomen pienpanimoliiton suurimmalla jäsenellä, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla, on erikseen Kukko-sarja ja Kievari-sarja, joista ainakin omaan silmääni Kievari-etiketit näyttävät rouheammilta ja käsityönomaisemmilta, varmastikin tarkoituksellisesti. Mutta jos etikettien amatöörimäisyydestä kilpailtaisiin, ei Suomen pienpanimoilla olisi mitään mahdollisuuksia pieniä ranskalaisia viini- ja siideritiloja vastaan.

Jos et tietäisi alla olevista panimoista mitään, pitäisitköhän molempia pienpanimo-oluena?

lutakko_kukko