Tähän aikaan vuodesta humalan versot joko koulitaan kiipeämään kohti taivaita tai syödään. Humalahan on aika agressiivinen kasvi ja monin paikoin uusia versoja pukkaa maasta enemmän kuin tarvitaan käpyjen tuontantoon tai koristekasviksi. Versoissa on mieto ja herkkä maku, jota verrataan usein parsaan. Maku ei juurikaan muistuta humalan kukintoja, joilla olut humaloidaan. Suuntuntuma paistetuissa versoissa on mukavan rapea.

Syötäväksi tarkoitettujen versojen latvasta otetaan talteen 10-15 cm pätkä. Pidempi verso alkaa maistua sitkeältä ja puumaiselta. Toisin kuin esimerkiksi maitohorsman versoilla, humalan versojen keruun ajoitus ei ole kovin tarkkaa. Pidemmällekin kasvaneita versoja voi käyttää, kunhan ottaa talteen vain latvaosan. Tietenkään verso jonka latva on napsaistu pois, ei enää kasva.

Yksinkertaisimmillaan humalan versoista saa maukkaan lisukkeen paistamalla versot pannulla rapeiksi runsaassa voissa. 2-3 minuuttia riittää. Jos haluaa jotakin fiinimpää, voi kokeilla esimerkiksi Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjasta reseptiä ’Luonnonkalaa, humalanversoja ja ruskitettua voisulaa’ (2013 painos). Koska versojen maku on mieto, suosittelen ruokajuomaksi jotakin yrttistä mutta miedosti humaloitua olutta, kuten Ayigerin Jahrhudertia.