Kirjat

Uusin tuotokseni on ensimmäinen kansainvälinen kirja sahdista:

Viking Age Brew: The Craft of Brewing Sahti Farmhouse Ale (2019)
Mika Laitinen

viking-age-brew-cover

Suomalainen muinaisolut sahti esitellään usein oluttyylien kummajaisena, mutta tuhat vuotta sitten sahdin kaltaiset oluet olivat tyypillistä pohjoiseurooppalaista mallasjuomaa. Sittemmin nykyaikainen humaloitu olut on syrjäy änyt Euroopan alkukantaiset perinnejuomat, lukuun ottamatta muutamia syrjäisiä Pohjois-Euroopan maaseutupitäjiä. Sahdista tekee kansainvälisesti kiinnostavan poikkeuksellisen hyvin säilyneet elävät perinteet.

Viking Age Brew -kirja kertoo, miksi sahti ja sen sukulaiset Pohjoismaissa ja Baltiassa ovat paras esimerkki viikinkiajan ja varhaisen keskiajan oluesta. Kirjassa opetetaan valmistamaan aitoa sahtia sekä viikinki- ja keskiajan oluita sahdin perinteestä juontuvin menetelmin.

Kirjan kustantaa Chicago Review Press ja se julkaistaan 4. kesäkuuta 2019 Yhdysvalloissa. Teos on saatavilla myös eurooppalaisista verkkokaupoista kuten Adlibris.com.

Tarkemman esittelyn kirjasta löydät englanninkieliseltä olutsivustoltani Brewing Nordic. Juttuni Sahti ja sen sukulaisjuomat on erinomainen johdatus aiheeseen.

Olen kirjoittanut yhteistyönä kaksi suomenkielistä kirjaa:

Rakkaudella pantua – Kotioluen uusi tuleminen (2016)
Mika Laitinen, Maria Markus

Rakkaudella pantua -kansi

Jokainen voi olla oman oluensa seppä. Rakkaudella pantua kertoo rennolla otteella miten kotiolutta valmistetaan maltaasta, humalasta ja hiivasta ja vedestä. Kirjan luettuasi olueen saattaa päätyä myös Suomen luonnon antimia, kuten villiyrttejä, katajaa, koivua, kuusta ja leppää. Niillekin jotka eivät ole heti kotipanimoa perustamassa, kirja vastaa kauniin yksinkertaisesti moniin oluellisiin kysymyksiin kuten: mitä on mallas? Mitä eroa on pintahiivalla ja pohjahiivalla? Mikä olut sopii suklaan kanssa? Miten pale alesta tehdään kastike?

“Olisipa tämä kirja ollut käsillä silloin, kun ensimmäistä kertaa itse kotipanemista yritti.Sammeli Heikkinen, Vihreä Lanka

“Tämä on pitkään aikaan ensimmäinen suomeksi kirjoitettu HYVÄ kotiolutkirja.” Harri Metsäjoki, Reittausblogi

“Kirja on siis käytännönläheinen opas ja täyttää olutpornonkin tunnusmerkit, värikkäät kuvat ovat selkeitä ja houkuttelevia.” Ari Juntunen, Arde arvioi -blogi

Kuuntele myös kirjaan liittyvät haastattelut Radio Jyväskylässä ja Radio Kompassissa.

Sahti – Elävä muinaisolut (2015)
Mika Laitinen, Johannes Silvennoinen, Hannu Nikulainen

Sahti - Elävä muinaisolut

Sahti on esi-isiemme muinaista kotiolutta, jota suomalaiset ovat panneet jo ennen kuin oppivat kirjoittamaan. Tämä kansallisjuomamme on myös maailmanlaajuisesti harvinaisen hyvin nykypäivään säilynyt jäänne ajalta ennen teollista oluenvalmistusta. Sahti – elävä muinaisolut kuljettaa lukijansa olutmatkalle rautakaudelta nykyaikaan ja kertoo, mikä tekee sahdista ainutlaatuisen juoman. 

“Tekijäkolmikko lähestyy sahtia kaikista mahdollisista tulokulmista. Historia, maantiede, kansatiede, luonnontieteet, politiikka ja talous mäskätään ja keitetään yhteen käydäkseen sitten gastronomiaksi.” Sakari Nupponen, Helsingin uutiset

Lue ja kuuntele myös kirjaa käsittelevä Ylen juttu.

Muut kirjoitukset

Brewing Nordic on englanninkielinen oluttasivustoni, joka paneutuu muinaiseen ja uuteen  pohjoismaiseen olueen. Vuonna 2020 perustin tälle sivustolle suomenkielisen sisaren, Brewing Nordic Suomi.

Artikeleitani sahdista on julkaisu USA:n johtavissa kotiolutlehdissä Brew Your Own (Jul/Aug 2014) ja Zymurgy ( (Mar/Apr 2019), sekä useissa Eurooppalaisissa olutlehdissä kuten Olutposti, Pint, De Zytholoog, Hembryggaren, Maltesen ja ØLentusiasteN. Kirjoitan Olutpostiin juttujen lisäksi kotiolutkolumnia.

Vierailin Gastropub kotikeittiössä -kirjassa (marraskuu 2016), joka opastaa oluen ruoan yhdistämiseen keittiössä ja ruokapöydässä. Kirjasta löydät haastatteluni, kotipanimoni klassikko-oluen Tuhman nunnan reseptin sekä juttuni Miten kotiolutta pannaan.

Gastropub kotikeittiössä

Advertisement