Haastattelin viinikirjailija Arto Koskeloa 12.3.2014 Figaron Winebistrossa Jyväskylässä. Tarinaa riitti viinikirjoittamisella elämisestä, viini- ja olutkulttuurin eroista, viinistä ja oluesta ruokajuomana sekä hieman siideristä ja sahdistakin. Siis teemoja, jotka tulevat blogissani jatkossakin oleman keskeisiä.

Kuva: Arto Koskelo
Miten tullaan kutsutuksi ympäri maailmaa maistelemaan viinejä?
(Naurua) Tämä on hyvin pragmaattinen kysymys. Ei ole yhtä selkeää reseptiä, miten näin tapahtuu, mutta siitä ei ainakaan ole haittaa, että vierailee kansainvälisissä tapahtumissa, paiskaa käsiä ihmisten kanssa ja tutustuu ihmisiin. Kukaan ei tule kotisohvalta hakemaan mihinkään hakemaan. Ainoa tapa toimia alasta riippumatta on verkostoitua ihmisten kanssa. En ole tehnyt sitä mitenkään kovin suunnitelmallisesti. Siinä vaiheessa kun aloin blogia kirjoittamaan, en ajattellut että siitä tulisi ammattia. Jossain kohtaa tuli yllätyksenä, että joku voi jopa haluata kustantaa sut reissulle. Mikä on varmasti paras tapa oppia, paikan päällä. Jos oluesta puhutaan, niin tarjolla on matkaa Raumalle, Poriin tai parhaimmillaan Ahvenanmaalle.
Olen kuullut ainakin pienpanimoilta, että oluessa kulttuuri on erilainen?
Viineissäkin se keskittyy joko isompiin tiloihin, joilla on markkinointibudjetti tai sitten kokonaisiin alueisiin, jotka yhdistävät monta kymmentä pientä tuottajaa, jolloin heillä on mahdollisuus kutsua ihmisiä. Raha on tiukassa kaikilla. Etenkin Etelä-Euroopassa missä viini kasvaa, talouslama on iskenyt kovemmin kuin Suomessa. Selvyyden vuoksi, kyllä näitä matkoja itsekin joutuu aika paljon maksamaan. Ei voi pelkästään luottaa siihen, että joku pitäisi niin mielenkiintoisena, että kutsuisi kylään.
Elätkö viinistä?
Joo, kyllä nyt elän. Se on ollut hidas liukuma. Palkka ei edelleenkään ole mitenkään ihmeellinen. Tienaan kuin talonpoika, mutta syön ja juon kuin kuningas. Eli luontaisetuina tulee asioita, joita itse arvostan eli hyvää ruokaa ja hyvää viiniä, toisinaan myös bisseä.
Olutkouluttaja Mikko Salmi on todennut, että viini kärsii elitismistä ja olut arvostuksen puutteesta. Oletko samaa mieltä?
Olen ehdottomasti. Se on paradoksaalista – nyt tulee sosiologista analyysiä, jos kestät – sata vuotta sitten meillä oli tilanne, jossa oli 5 % eliittiä ja 95 % prosenttia rahvasta talonpoiskaisväestöä, joka on nipinnapin osannut kirjoittaa. Tämä käsitys jollain tavalla omituisesti mallintaa tälläisia jaotteluita edelleen Suomessa sen takia, että viini on ollut aikoinaan tuontituote ja kaikki mikä on pitänyt kuljettaa hevoskärryllä pitkältä on tietenkin ollut arvokasta ja siinä on ollut eksotiikan leima. Rikas eliitti on suosinut itämaisia mausteita ja tuontialkoholia. Muu paikallinen väestö on keskittynyt olueen. Kun katsotaan Suomea nykyaikana, mehän ollaan melkeinpä yksi iso keskiluokka, ikäänkuin Gaussin käyrän keskiosa on pullistunut. Tottakai myös hännät ovat läsnä, mutta ihan toisella tavalla kuin sata vuotta sitten. Silti me ylläpidetään tällaista kulttuurista vastakkainasettelua, millä ei ole enää mitään pohjaa todellisuudessa. Etenkin jos katsotaan millaista laatua suomalaiset oluet tänä päivänä ovat, tuntuu absurdilta että olut kärsii aliarvostuksesta ja viini mahdollisesti elitismin leimasta.
Onko mielestäsi oluen ja viinin suhteessa turhaa vastakkain asettelua?
Se on täysin turha vastakkain asettelu, koska ne edustaa samaa sfääriä, molemmat ovat alkoholipitoisia ruokajuomia. Oluen vastakohta ei ole viini, vaan se on vesi tai ehkä pahimmillaan maito. Uskon, että tämän vastakkainasettelun purkaminen edesauttaa hyvää juomakulttuuria suomessa. Sen takia olen itse puffanut viime aikoina oluita aika paljon enemmän. Rakastan itse olutta, vaikka en ymmärrä sitä ammattimaisella tasolla. Olen kokenut tärkeäksi myös yrittää edistää suomalaista pienpanimokulttuuria. Etenkin ottaen huomioon minkälaisessa ikeessä se joutuu elämään, kun olut tuotetaan tässä päiväräsäsmaassa, missä siihen kohdistetaan kaikenlaista epämääräistä viranomaiskontrollia. Koen, että olut on lähituotteena hyvin kiinnostava.
Miksi olut on ruokajuomana niin huonosti edustettuna ravintoloissa?
Siihen on mielestäni kaksi syytä. Toinen on se, että olut on täyttävää. Jos haluaa syödä pitkän illallisen monella ruokalajilla, olutta pitäisi saada kahden desin laseissa, minkälaista kulttuuria Suomessa ei varsinaisesti ole ollut. Toinen traditio liittyy siihen, että Suomessa on ollut perinteisesti aika ravintolavastainen kulttuuri, koska ravintolat on nähty paheellisina paikkoina, joissa työväestö lähinnä juopuu. Maaseudulla esimerkiksi 1900-luvun alussa ravintolat oli lailla kielletty. Kestikievarit oli sallittu ainoastaan matkustajille. Paikallinen väestö ei saanut mennä ottamaan ryyppyä eikä syömään. Tavallaan kieroutuneella alkoholipolitiikalla on erotettu keinontekoisesti syömisen ja juomisen liitto, jonka takia meiltä puuttuu ruoan ja juoman yhdistely sekä viinin että oluen saralla. On iso este lähteä purkamaan tätä ajattelua. Jos viiniä pidetään elitistisenä niin toisinaan myös ravintossa syömistä pidetään elitistisenä. Ja kaikki mikä liittyy ravintolaan, kuten ruoan ja juoman mätsääminen, lentää valitettavasti lapsena pesuveden mukana.
Miksi siideri on lähempänä olutpiirejä kuin viinipiirejä, vaikka siideri on enemmän viinin kaltainen juoma?
Onko näin? Ei mulla ole tähän mitään viisasten kiveä. Eurooppa on jakautunut kahtia Saksan puolesta välistä. Pohjoisen puolella on viljamaa ja etelämmällä juomien saralla viinirypälemaa. Eli viini ja olut edustaa kahta eri kulttuuripiiriä. Siideri kyllä lipuu Normandiaan tai Pohjois-Espanjaan asti, missä on rinnakkain harmoniassa siiderikulttuuri ja viinikulttuuri. Olisiko kuitenkin niin, että meidän siiderikulttuuri tulee enemmän anglosaksisesta traditiosta Englannin puolelta. Tämä on pelkkää spekulaatiota, enkä ole varma onko asia näin. Ehkä siinä on myös se, että marketeista on saanut keppanaa ja siideriä samannäköistä pulloista, mutta viini on pidetty alkoholi-apartheidissä monopolin säpissä. Siiderikin tuli suomalaiseen juomakulttuuriin joskus 90-luvun alussa, eikä sillä ole pitkää historiaa. Ja silloinkin se tuli makeana versiona, mikä ei vastaa laatusiiderin standardeja.
Maistuuko sahti?
Mulla on sahdista aika vähän kokemuksia. Olen joskus olutmessuilla maistanut nuorena poikana ja todennut, että se on vastenmielistä. Luulen, että olen ollut just siinä kriittisessä parinkympin iässä jossa olisin todennäköisesti sylkenyt kalleimmat viinitkin lavuaariin ja todennut, että maistuu pahalta. Eli olen varmaan elänyt sitä nuoruuden laimea keppana -vaihettä missä ei paljon ymmärretty laadusta tai nyansseista. Mutta se vaihe pitää elää, jotta voi joskus kasvaa siitä ulos.
Kiitos Arto haastattelusta, toimitan sinulle joskus sahtia! Lisää Arton ajatuksia löytyy hänen blogistaan viinipiru.fi.