Avainsanat

, , , , , , ,

Anikó Lehtisen Yks Olut -kirja on syyskuussa 2014 julkaistu yleisteos oluesta nauttimisesta.  Kirjassa on mukavasti tuoretta näkökulmaa ja  uuutusarvoa, vaikkakin oluesta on kirjoitettu runsaasti perusteoksia, sekä suomeksi että englanniksi. Alla oleva kirja-arvio perustuu WSOY:ltä saatuun arvostelukappaleeseen.

Kuva: WSOY

Kuva: WSOY

Kirjan yleisvaikutelma on oppikirjamainen ja se pyrkii tekemään oluttietämyksestä mahdollisimman helposti omaksuttavaa. Tuoreena näkökulmana erilaisten oluiden luokittelussa on lähdetty liikkeelle oluen mausta, eikä perinteistä maittain tai tyyleittäin kategorisoinnista. Lisäksi Anikó nappaa hyvin tämän päivän trendeistä kiinni, kuten maistelupainotteisesta suhtautumista olueen. Yksi kirjan vahvuuksista on luku oluesta ja ruoasta, josta ei ole näin seikkaperäisesti ja tuoreesti kirjoitettu aiemmin. Uutuusarvoa siis löytyy niillekin, joilla ovat jo lukeneet muutaman oluen yleisteoksen. Toki tässäkin kirjassa kerrataan perinteiset pohjatiedot oluen historiasta, raaka-ainesta, valmistamisesta ja oluen maistamisesta.

Anikó on Sinebrychoffin tuoteaktivointipäällikkö ja kirjoittaa oluesta ja ruoasta blogissaan Punavuori Gourmet. Koff on esillä kirjassa selvästi, mutta en kokenut sitä kotiinpäinvedoksi. Minusta Koffin arkistokuvat ovat hienoja ja ovat ansainneet paikkansa kirjassa. Toiseksi, on oikeastaan virkistivää, että kirjassa on esitelty rinnakkain samanarvoisina suurten panimoiden lagerit ja pienpanimo-oluet. Molemmat kuuluvat olutkulttuuriin ja sitä esittelevään kirjaan.

Kirjassa oluet jaetaan yhdeksään oluttyyppiin oluen maun mukaan, sen sijaan, että lukijan eteen lyötäisiin perinteinen lista kymmenistä eri olutyyleistä. Tämä on tervetullut tuore lähestymistapa ja mielestäni oluessa pitäisikin olla aina ensisijaista maku ja käyttötarkoitus, eikä mitä oluttyyliä olut edustaa. Anikón yhdeksän oluttyypin alta löytyy sitten perinteisiä oluttyylejä ja tässä vaiheessa alkaa tuntua, että osa palikoista menee väärin lokeroihin. Esimerkiksi saison -oluet löytyvät oluttyypin Villin happamat alta, vaikka eivät ne mielestäni ole yleisesti happamia. Ongelma ei ole suuri, enkä pidä oluen tarkkaa luokittelua tärkeänä tai edes mielekkäänä. Tärkeintä on, että olutta ostaessaan ihminen osaa valita tilanteeseen ja omaan makuunsa sopivan oluen. Itse olen käyttänyt olutmaisteluja pitäessäni omaa oluen kuuden perusmaun jaottelua, joka on yliyksinkertaistus, mutta toimii hyvin oluiden kirjoa esiteltäessä.

Kirjan vahvin osa on selvästi Olut ja ruoka -luku. Luku käsitelee oluen yhdistämistä ruokaan ja oluen käyttöä ruoanlaitossa. Luku sisältää runsaasti kiinnostavia reseptejä, joissa ruokalajien raaka-aineena on käytetty olutta ja annokset maistuvat varmasti sopivan oluen kanssa. Reseptit ovat hienostuneita, mutta eivät mielestäni liian monimutkaisia. Niissä on panostettu erityisesti olut-ruoka -parien tuomiin makuelämyksiin. Juuri tällaiselle olutruoalle on tällä hetkellä tilausta, ainaisen olut ja makkara -kliseen sijaan.

Kokonaisuutena kirja on olutta hyvin monelta suunnalta katsova perusteos. Monestakin asiasta olen kirjoittajan kanssa eri mieltä, näissä kohtaa kyse on lopulta mielipideasioista. Mielestäni kirjaan olisi kannatanut laittaa kirjallisuusluettelo, sillä teoksella on selvästikin sukulaiskirjoja, kuten Chuyler Schultzin Beer, Food, and Flavor (2012) sekä Markus Maulavirran ja Jussi Hukkasen Syötävän hyvä olutkeittokirja (2012).

Mainokset