Avainsanat

, , , , , , , ,

Pidän Jyväskylän kansalaisopistolla kurssin sahdista 28.1.-11.2.2015. Kurssilla sahtia tarkastellaan osana Pohjoismaisten ja Balttialaisten muinaisoluiden perinnettä. Mukaan voi siis tulla myös kiinnostuksesta esihistoriallisiin oluisiin, vaikka sahdinteko ei kiinnostaisikaan. Toki kurssilla oppii myös valmistamaan sahtia. Kuten syksyllä 2014 pitämäni siiderikurssin kohdalla, tein sahtikurssille sivun, josta tulee löytymään lisätietoa sahdista ja tekemääni vapaata kurssimateriaalia Creative Commons lisenssin alaisuudessa (CC BY-NC-ND 4.0). Tosin tällä kertaa tekstin osuus on vähäistä ja meininki perustuu enemmänkin kuviin, karttoihin ja tarinoihin. Kurssin sivut löytyvät blogini Koulutus -yläpalkin alta. Alla kerron tarkemmin, mitä tuleman pitää.

Thomas Jeffreysin kartta 1751, kuva: vanhakartta.fi

Thomas Jeffreysin kartta 1751, kuva: vanhakartta.fi

Sahtikin on olutta ja 1700-1800 -luvuilla olut ja sahti ovat tarkoittaneet samaa asiaa, paremman luokan viljasta valmistettua alkoholijuomaa. Useimmilla Suomen paikkakunnilla tämä on tarkoittanut selvää laatueroa kaljaan nähden, joka taas on useimmiten viitannut arkisempaan ja helpommin valmistettavaan viljajuomaan. Entisaikojen maataloissa sahti ja olut ovat olleet huolellisesti suurella työllä valmistettuja juhlajuomia. Vähitellen sahti on eriytynyt tarkoittamaan kotivalmisteista olutta, erotuksena teollisesti valmistetusta.

Tulevalla kurssilla käsittelen sahtia tässä laajemmassä historiallisessa merkityksessä, premiun-luokan muinaisoluena. Kurssilla sahtia käsitellään osana Pohjoismaiden ja Balttian muinaisoluita, joista nykypäivään säilyneitä ovat Gotlannin gotlandsdricka, Norjan maltøl, Viron koduõlu ja Liettuan kaimiškas.  Kurssin alustava aikataulu on seuraava:

ke 28.1. valmistamme sahtierän. Teemme sahdin tavalla, jota kutsun oluenpanijan pikasahdiksi. Alkuvalmistelujen avullla sahtivierre valmistuu noin neljässä tunnissa. Perinteisen sahtimestarin tavalla valmistus kestäisi noin puoli vuorokautta.

To 29.1. paneudumme muinaisoluiden historiaan ja maantieteeseen.

Ke 4.2. käymme läpi perinteisten sahtimestarien tapoja valmistaa sahtia.

To 5.2. maistamme kaupallista sahtia luomme katsauksen kaupallisiin sahtipanimoihin. Perehdymme myös sahti-alueiden tapakulttuuriin ja ruokaperinteisiin.

Ke 11.2. maistamme kaksi viikkoa aiemmin tekemäämme sahtia sekä perehdymme Balttian ja Pohjoismaiden muihin muinaisolutperinteisiin.

Materiaali ja lähestymistapa on hyvin tuore ja ainakin minulle jopa kokeellinen. Testaan kurssin aikana myös muutamia teesejä tekeillä olevaan sahtia käsittelevään tietokirjaan liittyen.

Advertisements