Avainsanat

, , , , , ,

23. huhtikuuta vuonna 1516, eli tasan viisisataa vuotta sitten, Baijerissa astui voimaan kuuluisa laki, joka rajoitti oluen raaka-aineiksi vain ohran, veden ja humalan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen lakia alettiin kutsua nimellä Reinheitsgebot, puhtauslaki.

Alunperin laki koski vain Baijeria, mutta vähitellen säädökset ulottuivat koskemaan vuonna 1871 yhdistynyttä Saksaa. Monet Pohjois-Saksan perinteiset alet eivät kuitenkaan olleet Reinheitsgebotin mukaisia, joten vuonna 1919 Saksan olutlaki jakautui kahteen osaan: alkuperäinen Reinheitsgebot koski lagereita ja alet saivat vapaamielisemmän lain. Saksassa saa laittaa nykyäänkin aleen esimerkiksi korianteria ja suolaa, kuten perinteisessä pohjoissaksalaisessa oluttyylissä gose.

Saksalaisille oluenpanijoille laki on ollut sekä siunaus että riesa. Lakia on käytetty markkinointitarkoituksiin ja kuluttajien silmissä se onkin vähitellen muuttunut perinteisen oluenpanotaidon ja oluen perusraaka-aineiden kunnioitukseksi.

Toisaalta laki on myös saksalaista olutkulttuuria rajoittava. Uusiin ja erilaisiin oluisiin saatetaan suhtautua Saksassa epäilevästi, onkohan se Reinheitsgebotin mukainen? Pelkkä mielikuva jostakin epäpuhtaasta voi surkastuttaa oluen suosion. Monet perinteiset saksalaiset alet, kuten berliner weisse, gose, dampfbier ja kotbüsser ovat kadonneet tai kuihtuneet, vaikka laki ei kielläkään niiden valmistamista. Mielikuvat laista ovatkin rajoittuneemmat kuin varsinainen lain sisältö. Usein myös unohtuu, että

  1.  Alunperin lain taustalla oli enemmän raha kuin puhtaus. 1500-luvulla olutta verotettiin raaka-aineiden kautta ja mitä vähemmän raaka-aineita oli, sitä helpompi olutta oli verottaa. Lailla haluttiin myös estää parempien leipäviljojen päätyminen olueen.
  2. Puhtauslaki ei tee oluesta luomua. Laki ei rajoita torjunta-aineiden tai lannoitteiden käyttöä mallasohran ja humalan viljelyssä.
  3. Puhtauslaki ei ole laadun tae. Se ei velvoita tekemään hyvää olutta, eikä estä myymästä pilaantunutta olutta.
  4. Vanhan lain nykytulkinta on johtanut useisiin välillä huvittaviinkin lakiteknisiin  kikkailuihin ja monimutkaisiin tulkintoihin. Olueen ei saa esimerkiksi lisätä mitä tahansa hiilidioksidia, mutta käymisestä talteen otetun hiilidioksidia voidaan lisätä. Itse asiassa vanha laki ei sisällä edes hiivaa raakaa-aineena.
  5. Kun saksasta viedään lageria ulkomaille, sen ei tarvitse olla eikä se aina ole Reinheitsgebotin mukaan tehtyä.

Näin Reinheitsgebotin 500-vuotisjuhlan huumassa saksalaisen olutkulttuurin vaalijoilla on tehtävä: kertoa oluenystäville mitä puhtauslaki on ja mitä se ei ole. Rajoittuneet ja romantisoidut mielikuvat laista latistavat olutkulttuuria. Nostetaan sitä ennen tuoppi taidolla tehtyä saksalaisolutta, joka on valmistettu vain ohrasta, humalasta, vedestä ja hiivasta!

Yllä olevat tiedot on poimittu näistä lähteistä:

Artikkeli Happy Birthday, Reinheitsgebot lehdessä All About Beer (03/2016).

Oluthistorioitsija Ron Pattinsonin provokatiivinen nettiartikkeli The German Reinheitsgebot – why it’s a load of old bollocks.

Richard W. Ungerin kirja Beer in the Middle Ages and the Renaissance (2007). Sivulla 109 kerrotaan lain verotukseen liittyvästä alkuperästä.

Reinheitsgebot

Ensimmäinen sivu alkuperäisestä lakitekstistä, joka nykyään tunnetaan nimellä Reinheitsgebot. Kuva: flickr/Die deutschen Brauer.

Mainokset