Avainsanat

, , , , ,

Pienpanimon omistaminen on nykyään hyvin coolia. Mutta tiedättekö mikä on vielä coolimpaa? Kotipanimo. Siinä voi keskittyä olennaiseen, eli hyvän oluen panemiseen. Kotipanijan ei tarvitse miettiä mihin oluen saa myytyä tai  miten se säilyy lämpimässä loisteputkien alla.

Pidän Kotioluen valmistus -kurssin Jyväskylän kansalaisopistossa tammikuun 2016 kahtena viimeisenä viikonloppuna. Viimeksi kun vilkaisin, kurssilla oli vielä tilaa.

Kurssilla selviää oluenvalmistuksen ohessa mistä oluen maku ja laatu muodostuvat, sekä mitkä ovat oluenpanon nykytrendit. Sisältö on olutkulttuurin kannalta antoisaa, vaikkei olisikaan heti oluenpanoa aloittamassa. Tarkempi kuvaus sisällöstä löytyy kurssin sivuilta, jonne johdattaa myös blogini yläpalkin Koulutus -linkki.

Kirjoitan kotioluen valmistuksesta parhaillaan kirjaa olutsommelier Maria Markuksen kanssa, joten kurssi toimii myös laboratoriona kirjan ideoille. Rakkaudella pantua – Kotioluen uusi tuleminen ilmestyy huhtikuussa 2016.

pussimaski_web

Advertisement